"Gud, vilken surpuppa vi har här"
Liekki näytti myrtsiä naamaa, kun se raivosi paarmoille, kärpäsille ja ihmisille, jotka eivät tuoneet laitumella poiketessaan herkkuja mukanaan. Herkkähipiäinen kimo oli saanut uuden hienon ruusukullan värisen hyönteisloimen, jota kesällinen varsa ei, ihme ja kumma, ollut repinyt, ainakaan vielä, kappaleiksi. Ei pieni Oliivi ehtinyt keskittyä sellaiseen näpertelyyn, kun sillä oli koko maailma valloitettavanaan. Nytkään Oliivia ei kiinnostanut emän hömpötykset piirun vertaa, vaan parikuinen varsa oli innoissaan, kun rapsutuspalvelu oli jalkautunut joukkoon.
Liekki on palautunut oikein hyvin viimevuotisesta varsomisestaan. Tarkoituksena oli jatkaa ratsastamista ja kisailua ruusukkeiden kuvat silmissä kiiluen, mutta nämä suunnitelmat on nyt toistaiseksi siirretty parilla vuodella eteenpäin. Huomasin nimittäin Nonon-tammalleni seuraavaa sulhasta etsiessäni, että Vappulan Kartanon holsteinori, Arezzo, on viimeisiä kertoja tarjolla jalostukseen. Muutaman mutkan kautta päädyin astuttamaan Nonon eräällä täysiveriorilla ja Liekin Arezzolla. Iso ja raamikas ori on hypännyt 160cm ratoja Matteo Locatellin kanssa.
Liekin varsomisen odotus on ollut hermojaraastavaa aikaa sekä talliporukalle että emätammalle. En edes halua miettiä miten kiukkuinen Liekki on ollut sillä kertaa kun se odotti kaksosvarsoja, sillä nyt yhdenkin varsan kanssa sillä alkoi pinna pettää tiineyden loppupuolella. Tamma on ollut asiallinen käsitellessä, mutta turha liike ja melske tallissa on pitänyt rajata minimiin, ettei hevonen jatkuvasti rampaa ympyrää ja potki ohi mennessään seiniä. Yhtenä toukokuisena iltana vahatippojen ilmestymisen jälkeen Liekille ei maistunut enää iltapöperöt, joten Chrisse jäi toimiston puolelle varsomisvahtiin. Kun muut hevoset rauhoittuivat tallissa rouskuttamaan yöheiniään, Liekki punnersi lyhyen ramppaamisen päätteeksi yllätysvarsansa maailmaan ennen kuin tallimestari ehti kissaa sanoa. Sievä, tumma tammavarsa sieltä putkahti!
Leikki oli varsomisen jälkeenkin henkisesti herkillä ja pinna kireällä, mutta varsaansa se hoiti lempein ottein aina kun malttoi seisahtua paikoilleen. En tiedä jäikö varsalta siinä sitten kuitenkin imemiset vähän vähiin, sillä seuraavana päivänä pikkutamma oli selkeästi vaisumman oloinen. Eläinlääkärin testeillä selvisi alhaiset vasta-ainetasot, joten eikun plasmaa suoneen... Liekki muljautteli silmiään lääkärin tarvikerepertuaarille, mutta varsa oli "onneksi" sen verran nuutunut, että se malttoi olla suht nätisti toimenpiteen ajan. Pikainen hoito tepsi ja siitähän se "Muru"-varsa sitten lähti virkistymään.
Väsähtäneen varsan olotilaa käytettiin sen verran hyväksi, että siitä napattiin DNA-näyte. Samalla kertaa verinäytteet napattiin kaikista omista aikuisista oreista. Varsan toipumisen ohessa jännitimme sitten myös näitä polveutumisasioita. Liekki on itse vaaleaksi kimoutunut ruunikko, joten varsan tumma ruunikko karvapeite ei antanut sen kummemmin viitteitä siitä, kuka isä voisi olla.
Ainakin koirilla oli kivaa, kun joka aamu Sjöholman mäeltä lähti postinhakukomitea matkaan kuin mullilauma kesälaitumille. Monta kertaa tuli vedettyä vesiperä ja postilaatikko pullisteli ainoastaan laskuista, mutta eräänä aamuna Thomasta odotti jackpot, joka piti repiä auki pikimiten: kirje laboratoriosta. Kirjettä luettuaan mieheltä pääsi helpotuksen syvä huokaus. Murun isä on Saviour.
Liekki ei ole tuntunut olevan ihan oma itsensä. Kisoissa ei olla käyty sitten syyskuun jälkeen, mutta kotona on treenailtu tasaiseen tahtiin kuntoa ylläpitäen. Jossain vaiheessa loppusyksyä, alkutalvea, aloimme kiinnittää huomion siihen, että kaikesta liikunnasta huolimatta tammasta on tullut vähän paksun mallinen. Sen lisäksi herkkis ottaa satulavyön kiristämisen aiempaa rankemmin. Takakavio heilahtaa yllättävän notkeasti. Päätimme kutsua eläinlääkärin, joka sitten teki aika metkan diagnoosin – tamma on kantavana. Seuraavana kesänä ajateltiin huilata ja touhuta vain yhden suokkivarsan kanssa, mutta toisin taitaa käydä. "Saavatpahan varsat seuraa toisistaan." lohdutimme Thomaksen kanssa toisiamme alkujärkytyksestä toivuttuamme.
Pahinta tässä kaikessa on, ettemme tiedä satavarmaksi varsan isää. Eläinlääkäri epäilee, että varsa tulee syntymään kevään mittaan, mutta se ei rajannut meidän orivaihtoehtojamme sen kummemmin. Isäori voi hyvin olla Savvy, Rolle, Finska, Lantti, Reiska tai Hyssy. Karokin vietti hetken Sjöholmassa ja Roni lopetettiin toukokuun alussa. Pois ei voi sulkea senkään mahdollisuutta, että vuotias Pyry olisi varsan isä. Ei sitä koskaan tiedä. Tai joku meidän kisoihin osallistunut ori...
Laitoimme tuskanhikisen vedonlyönnin pystyyn tallinväen kesken. Itse toivon hartaasti varsan isän olevan Savvy tai Karo, jotta sillä olisi edes jonkinlaiset edellytykset tulla jotenkuten uskottavaksi estepuoliveriseksi Thomaskin kun Liekistä hyvin paljon välittää, toivoo varsan isän olevan hyväkäytöksinen unelmavävymme Savvy. Tallimestariamme Chrisseä pyydettiin virkistämään muistiaan viime kevään karkulaisten suhteen, mutta hän vannoi käsi sydämellä, ettei tiedä asiasta mitään. Hän itse veikkaa, että asialla on ollut viekas nuori poniori Rolle. Noh, tulisihan siitäkin yhdistelmästä ilmeisesti sitten welsh part bred. Liina ja äitinsä Eva ovat sen kannalla, että fiksu ja filmaattinen Reiska on päässyt yllättämään kaikki. Niklaksen mielipidettä ei edes kysytty, mutta hän ilmoitti uskovansa isäorin olevan Hyssy. Niinpä tietysti, ravisukuinen suomenhevonen ja puoliveritammahan ne hienosti yhteen sopii.
Tässä sitä yritetään parhaan mukaan sinnitellä ensi kesään, jotta mysteeri selviäisi. Tamma on varmasti hyvä emä, onhan se varsonut aiemminkin, mutta joudumme jännittämään, millainen varsa sieltä on putkahtamassa maailmaan. Onnellinen sattuma vai omituinen risteytys?
-Disa
Tuomarin, Henry Säären, kommentti: "Herkkä hevonen, katselee tuomaripöytää. Rauhallisempi ote ratsastukseen, älä lähde hätiköimään hevosen mukana. Laukassa hyvä rentous ja taivutus."
Päivä 1. Kouluosuus
Thomas tuntee sekä minut että hevosen, joten sileällä menoa on hiottu kotona kuin timanttia konsanaan. Vaikka Liekki on aikamoinen kuumakalle, jotenkin tasapainoitamme siinä suhteessa toisiamme, että kaikki kisoissa esitetyt radat ovat menneet nappiin. Helppo B. Sija: 2/25
Päivä 2. Rataesteosuus
Rataesteillä meillä oli hyvä tatsi, mutta kovassa seurassa yksi puomi pudotti meidät tuloslistan puoleenväliin. 90cm. Sija: 12/25
Päivä 3. Maastoesteosuus
Siinä missä viime vuonna loistimme maasto-osuudella, tänä vuonna kaikki meni aivan plörinäksi. Liekki ei ollut aivan oma itsensä, vaan hirmu väsähtäneen oloinen. Koskaan tamma ei ole ollut yhtä vaisu kuin mitä se tänään oli hypätessämme 80cm maastoesteitä. Joko kolmipäiväinen kisa oli sille tähän väliin liian kova puristus tai sitten jotain muuta on meneillä. Joka tapauksessa, suuntaamme eläinlääkärin tarkastukseen heti ensi viikon puolella. Sija: 19/25
(Päivitys: Klinikalta saatiin terveen paperit, mitä nyt pientä lihaskireyttä.)
Kuvaile suoritustasi liittäen siihen mahdollisimman monta laulun nimeä:
Joskus elämä Liekin kanssa tuntuu olevan yhtä venäläist rulettii, jolloin omistajan tekisi vain mieli ostaa menolippu Pohjois-Karjalaan. Tänään taas saatiin kokea kuinka pää on ensin pilvissä ja seuraavaksi mennäänkin jo alamäkeen.
Lähtömerkin saadessamme totesin Liekille, että meillä on tästä asti aikaa vain vajaa minuutti selviytyä maaliin. Alku oli lupaava, mutta sitten alkoi tapahtua. Siinä piti hetken aikaa miettiä kuinka homma etenee, kun estejärjestys oli unohtua radan puolessa välissä. "Ei voi olla totta, muistanks mä väärin?" huokasin epätoivon vallassa ja mietin miten meninkin niin sekasin. Koitin päättää mihin suuntaan ohjata jo vähän hermoilemaan alkanut hevonen. Tässä vaiheessa en enää anna periks, mutta kieltämättä tarvitsisin apuun jotain suuria voimia!
Ohjasin Liekin sopivalle esteelle, eikä kukaan viheltänyt peliä poikki, joten oikeilla jäljillä taidettiin olla. Siitä rata alkoi taas sujua soljuvasti loppua kohden. "Vielä yksi" kuiskasin tammalle. Onneksi ajatuksemme olivat samoilla raiteilla ja Liekki ponnahti urheasti viimeisenkin esteen yli. Radan jälkeen saatoin vain todeta, että tästä on vielä vähän matkaa tähtiin, liekö olemme edes puolimatkassa vielä.Tarinassa esiintyvien laulujen nimet: JVG - Venäläist rulettii, Leevi & the Leavings - Pohjois-Karjala, Pariisin Kevät - Pilvissä, Sielun Veljet Alamäkeen, Eppu Normaali - Tästä asti aikaa, JVG - Homma etenee, Klamydia - Puolessa välissä, Gasellit - Muistanks mä väärin?, Ruger Hauer - Sekasin, Samae Koskinen - Hevonen, Samae Koskinen - En anna periks, Regina - Suuria voimia!, Vesta - Vielä1, Pariisin Kevät - Samoilla raiteilla, Pariisin Kevät - Vielä vähän matkaa tähtiin
"Hejsan sunshine" Thomas taputti valkolaikkuisen harmahtavan kimon kaulaa tämän tepastellessa maneesin oviaukosta sisään. Tamma kuikuili tarkkaavaisesti käynnissä olevien rataharjoitusten menoa sinisillä silmillään, sieraimet hieman laajentuneina. – "Ilma on tänään kaunis, ole sinäkin." mies yritti tsempata hevosta.
Satulassa istunut Chrissekin pyöritteli silmiään. Nuori pienehkö nainen hyppäsi kuumilla ja vauhdikkailla poneilla sen kummemmin mukisematta, mutta vastaavanlaisen ison hevosen selässä hän tunsi olonsa aina hieman turvattomaksi. Esteradan korkeus oli kuitenkin ratsukolle sellainen perusvarma 80-90cm, josta Liekin pitäisi kömpiä yli jopa Chrissen ratsastamana vaikka silmät sidottuna takaperin laukaten.
Chrisse osasi ratsastaa esteiden välit ja Liekki kyllä huolehti hypyt, joten en ollut huolissani kaksikon pärjäämisestä. Kyseessä oli vain harjoitustilaisuus clear round -arvostelulla, joten ratsastaja vei hevosen tarkoituksella pidemmille teille, turvallisemmille vesille. Puhtaan radan tehneen kaksikon meno oli oikein sievää katseltavaa. Yhden kerran Liekinheitin taisi potkaista takasellaan alastulossa, mutta tällä kertaa ei tullut osumaa puomiin.
Liekki ei tykkää kotikisoista. Se ei tykkää hälinästä omassa kotipihassa, ei siellä täällä kulkevista ratsukoista. Tämän hevosen kanssa niin sanotulla kotikenttäedulla voi heittää vesilintua. Kun ensimmäiset hevosautot ja -trailerit ajoivat pihaan, Liekki alkoi aavistella pahaa. Verryttelyssä yritin pujotella mahdollisimman kaukana muista ratsukoista, kun kiukkupylly liimasi korvat niskaan, jos joku uskaltautui edes vilkaisemaan kohti.
Liinan äiti, Eva, toimi lähettäjänä ja näin silmäkulmasta kuinka nainen katsoi meidän suoritusvuoron alkua vähän hermostuneena. Neljässäkymmenissä oleva nainen kipuaa itse enää harvemmin hevosen selkään, keskittyen toimittamaan huoltojoukkojen virkaa tyttärelleen Liinalle ja toisinaan koko talliporukalle. Ilmeisesti leijonaemon vaisto sanoi, ettei tästä välttämättä seurannut hyvää.
Päivä 1. Kouluosuus
Ensimmäisen päivän koulurata sai sydämen pamppailemaan ja kädet tutisemaan. Kotona se oli yleensä Thomas, joka vastasi sileän puolen säätöjen hiomisesta ja jollain ilveellä olin tähän asti onnistunut välttämään Liekin kanssa koulukilpailut. Tämä kenttäkisojen koulurata olisi siis ensimmäinen yhteinen julkisesti esitetty kouluohjelmamme. Hevonen oli aika täpäkän oloinen, mutta kuunteli kiitettävästi apuja, kun sain houkuteltua sen meidän omaan kuplaan.
Sija: 10/29
Päivä 2. Rataesteosuus
Rataesteiden olisi voinut ajatella olevan meidän vahvin osuus, mutta tänään ei ollut meidän päivä sillä saralla. Valitsin ehkä pari kertaa liian tiukat tiet ja puomeja tuli alas.
Sija: 26/29
Päivä 3. Maastoesteosuus
Maastoesteradalla ymmärsin hyvin miksi tamman tulostaulu oli niin hyvä kenttäratsastuksessa ja maastoesteillä. Liekki vain mennä paahtoi, mistään häiriötekijöistä välittämättä.
Sija: 3/29
Runo kilpailupäivästä:
Kisatunnelma on saatu vireille,
ratsun harja on letitetty pienille sykeröille
Hevonen on kerrankin
valkoisista valkoisin,
Itse radalla nähdään vauhtia,
kun nopeimmat tiet koitetaan puikkelehtia
Hyppy sinne, hyppy tänne,
laukassa tehdään tiukka käänne
Voi, jos oisin tiennyt ennalta,
että tamma oikoo vähän vasemmalta
Sillä sattumalta,
löydän itseni maasta istualta
Tehtävänä oli tehdä Viisikolle 10v-onnittelukortti.
Kilpailupäivää omasta näkökulmasta:
En voinut olla hymyilemättä kuullessani parin pikkutytön ihastelevan katsomossa Liekin häntään sidottua ”ihanan söpöä joulunpunaista” rusettia. Onneksi asioista voi ajatella myös positiivisesti. ”Eikös niin?” mutisin tammalleni, joka suorastaan hehkui positiivisuutta vetäessään happaman sitruunaisen ilmeen kanssakilpailijan hölkätessä meistä ohi muutamien metrien etäisyydeltä. Eivät tytöt sentään ylistäneet lähinnä loskaa väriltään muistuttavaa tammaani lumenvalkeaksi.
Viime hetken hyvän mielin buusti antoi lisäpotkua edessä siintävälle esteradalle. Vaan matka oli päättyä jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Liekki otti ilon irti heti ensimmäisellä esteellä heittäen takapuolen säpäkästi ilmaan alastulon jälkeen. Tiesin kyllä, ettei ratsuni ole aina turhan vakavamielinen työskennellessään, mutten ollut varautunut noin mojovaan koikkaloikkaan. Tarrasin hammasta purren Liekin kaulaan, harjaan, mihin ikinä sainkin otteen ja sain pidettyä itseni selässä. Parin sekunin ajan olimme kumpikin pihalla kuin lumiukot, mutta havahduin nopeasti kokoamaan itseni ja ottamaan jolkottelemaan lähteneen Liekin taas linjoille. Matka jatkui niin kuin äsken ei olisi tapahtunut yhtään mitään.
Liekki oli loppuradan ajan oikein muikeana antaessani sen paahtaa hieman reippaamassa tempossa, kiitos alussa hukkaan valuneiden sekuntien. Itseasiassa se ei ollut yhtään hullumpi ratsastaa – eipähän ehtinyt miettiä kolttosia. Kerran tamma kolautti okserilla takakinttunsa puomiin, joka onneksi jäi niille sijoilleen heilahtelusta huolimatta. Sen verran hyvin kolahdus kuului myös selkään, että vasta radan jälkeen uskalsin katsoa miten oli käynyt. Okserin jälkeisiin hyppyihin Liekki jätti jo ihan omasta tahdostaan vähän enemmän ilmavaraa. Kaikesta häslingistä huolimatta ratsastaja oli maalilinjan ylittämisen jälkeen niin hyvällä tuulella, että ehkäpä Liekki saa kahviosta piparin pikkujoululahjaksi.
Liekin kanssa on saatu tehdä töitä todenteolla, sillä alkutaipaleemme on lähtenyt käyntiin rosoisemmin kuin odotin. Hyppäsin sillä Aakkulan harjoituskisoissa metrin luokan, enkä voi kieltää etteikö toinen sija olisi ollut ihan mairitteleva. Liekistä näki, että se tiesi mikä on jutun juoni, vaikka se otti jo valmiiksi viulunkielisen tempperamenttinsa päälle lisäpaineita kilpailutilanteesta.
Thomas on muistutellut minua miten meidän on käynyt Liekin kanssa kovin samankaltaisen Lusse-tamman kanssa. Miehen puheet ovat kyllä selvästi vähentyneet sen jälkeen, kun hän on päässyt itse Liekin selkään työstämään sileän puolen asioita. Kun palikat on menneet paikoilleen, tamma on väläytellyt oikein kivoja pätkiä sekä Thomaksen kanssa kouluratsastuksessa, että itselläni estepuolella. Kummallakin on innostusta hevoseen ja yhteistyötä on tehnyt mieli lähteä oikein innolla työstämään tiiminä.
Istahdin eräänä sunnuntaiaamuna juomaan aamukahvia ulkoterassille läppärin kera. Tylsyyksissäni välillä selailen VRL:n markkinapalstoja enemmän ja vähemmän huvikseen. Vaikka kotona olevasta sekametelisopasta voisi jotain muuta luulla, osaan ylensä pitää pääni melko kylmänä mitä hevoskauppoihin tulee. Useimmiten ne hieman omituiset heräteostot ovat mieheni Thomaksen aikaansaannoksia.
Pikaisella selauksella silmiini osui kaksi kivaa puoliveritammaa, jotka liikkuivat meikäläisen kukkarolle sopivissa hinnoissa. Jätin asian sikseen, kunnes seuraavana tiistaina aamutallin jälkeen istuin jälleen sumpilla terassin tuolilla löhöten. Uteliaana avasin läppärin ja katselin millainen tilanne markkinoilla tänään olisi. Kyvykkäämmän oloinen tamma oli myyty, joten jäin yhä uudelleen ja uudelleen katselemaan kimon holsteintamman ilmoitusta. Tamma oli mennyt vähän sitä sun tätä, mutta vaikutti ihan osaavalta harrastehevoselta.
Otin varovaisesti yhteyttä tamman omistajaan ja sain vähän lisää perspektiiviä tamman tilanteeseen. Nainen oli otettu siitä, että ilmaisin kiinnostukseni "Liekiin". Hän myisi tamman mieluusti minulle sen sijaan, että se joutuisi teuraaksi. Mitään isompaa fyysistä vikaa siinä ei kuulemma ollut ja näin totesimme itsekin eläinlääkärin tarkastuksessa. Ehdin koeratsastaa Liekin vain yhden kerran ja totesin sen olevan ihan mukava, todella helposti kuumuva vain.
Mietin päivän ajan eläinlääkärin tulokset saatuani, kunnes tein myönteisen päätöksen. Perjantai-ilta meni sinisilmän kotiuttamisen parissa. Lussen ja Linnean väliseen karsinaan muuttanut tamma tuskin koski heiniinsä, eikä juominenkaan maittanut. Yön aikana kasasta oli hävinnyt yli puolet ja saavistakin oli ilmeisesti hörpätty. Saapahan nähdä mitä tulevan pitää.
taustasta kiitos Subtle Patterns, grafiikka Amreta's Graphics