Sjöbackas Eryr Aur

virtuaalihevosen päiväkirja

28. kesäkuuta 2022

Kultasaari Cupin 2. osakilpailu

Kultasaaren tilukset, kultainen Hanko, olivat tänä vuonna pitäneet Christineä ja Rollea hyvänä, vaikka Kultasaari Cupin ensimmäisessä osakilpailussa ratsukko jäi juuri ja juuri luokan puolen välin häntäpään puolelle. Kausi oli kuitenkin alkanut helpon A:n voitolla Kultasaaressa ja tänään cupin toisessa osakilpailussa irtosi ratsukon toinen ruusuke. Viime kesä ja syksy olivat olleet Rollen kanssa niin hankalaa aikaa kouluratsastuksen näkökulmasta, että auringon pilkahdukset pilvien takaa toivat oikein leveän hymyn ratsastajan huulille. Näiden hetkien vuoksi tätä hommaa tehtiin päivä toisensa jälkeen, hiki päässä ja välillä hampaita kiristellen.

Kunniakierrokselle kaartaessa Chrisselle oli tulla tippa linssiin, mutta se oli helppo sysätä vauhdin hurman syyksi. Palkintorahoilla kuittasi lähtömaksun, mutta silti tämä oli hieno juttu. Paras rata ikinä. Iso itseluottamuksen buustaus.

16. tammikuuta 2022

Tuotoskilpailut Kultasaaren Kartanolla (koulu)

Tehtävänanto: Sisällytä tarinaan niin monta sananlaskua kuin mahdollista

"Seuraavana vuorossa Christine Nilsson ja Sjöbackas Eryr Aur, valmistautuu…" Kultasaaren Kartanon maneesin kaiuttimista kajahti kuulutus.
"Hullulla on halvat huvit" Chrisse irvisteli itsekseen valmistautuessaan ohjaamaan Rolle-ponia kohti radan sisääntuloa.

Ratsukon ei edes pitänyt olla täällä, mutta Chrissen työnantaja oli saanut maaniteltua vastahakoisen naisen kisamatkalle hoitajaksi. Pyhätyöllä ei ollut ennenkään siunausta, mutta nyt apu kelpasi.

"Luoja armahtaa, minä en" Thomas oli katsahtanut tiukasti serkkuunsa, kun muita potentiaalisia avustajia ei enää ollut jäljellä.
"Sillä ehdolla, että palkka juoksee, minä en"

Christine lähti lopulta matkaan mukaan myös omalla ratsulla, vaikka Rollen kanssa oli viime aikoina rapatessa roiskunut oikein huolella. Naisella oli kuitenkin mentaliteetti, että "ei se lapsi ikinä itse kävele, jota aina talutetaan", joten ehkä pienemmän profiilin kilpailuissa olisi helpompi päästä suorituksen pilaavista ennakko-odotuksista ja sähläämisestä eroon. Kerta se olisi ensimmäinenkin.

"Anteeksi pyydän tällä kertaa, mutta tapojani en paranna" tuntui olevan liukkaan luikun ponin motto, sillä kerta toisensa jälkeen Chrisse lähti toiveikkaana kisamatkalle ja palasi suu mutrussa kotiin arvostelupaperi täynnä punakynää. Ei haitanut hevosta, vaikka miestä morkattiin ja tuskin Rolle edes kuunteli, sillä orilla oli 99 % ajasta korvat vain koristeena. Se oli kyllä käynyt selväksi, että kukaan ei ollut kuurompi kuin se, joka ei halunnut kuulla.

Kultasaaren Kartanolla Rolle katseli ihan kaikkea, kukkalaitteita, tuomarinpöytää, kuin lehmä uutta veräjää ja Chrissestä tuntui, että tiikeri ei päässyt taaskaan raidoistaan. Kunhan poni ei tekisi radalla vanhaa temppua ja pomppaisi kouluaitojen yli suoraan hylkäykseen - tai lennättäisi kuskia satulasta kuin päätöntä kanaa. Rollen kanssa ei koskaan tiennyt missä puussa piru istui. Työ ei loppunut tekemällä tämänkään kisaradan aikana, mutta päästyään yli alun sähellyksestä, ratsastaja sai tsempattua itseään. Vaikka Rolle saattoi kokea omaksi etuoikeudekseen, että hullu (=ratsastaja) paljon töitä teki, viisas pääsi vähemmällä, Chrisse sai sisuuntuessaan käännettyä kuvion päälaelleen. Sen myötä loppuosa radasta oli ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin ollut.

Vaikka olisi ajatellut, että nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus kulkivat käsi kädessä, Rolle oli enemmänkin sitä tyyppiä, joka oli herra nuorena, se oli narri vanhana. Ehkä tästä reissusta päästäisiin vielä hengissä kotiin, vaikka elämästä ei selvittäisi."

Tuomarin, Karina Kultasaaren (VRL-11911), kommentti: Tämä kertomus voitti sekä sanontojen lukumäärällä (21!) että sujuvuudellaan. Muutenkin hyvän kerronnan lisäksi sanonnat toivat tähän tarinaan ihanan humoristisen sävyn ja toivat ratsun persoonan hienolla tavalla esille.

20.-21. kesäkuuta 2020

Seikkailu Lofooteilla

Mitä just nyt tapahtui?

Christine oli niin keskittynyt ratsastamaan Rollen ihkaensimmäistä Helppo A:0 -koulurataa, että hän havahtui hieman viiveellä siihen, ettei enää oltukaan valkeiden kouluaitojen sisäpuolella. Uljas Rolle-ratsunsa oli ottanut loikan aitojen yli kesken kaiken. "Jumaliste!" nainen pihahti kuullessaan tuomarin ilmoittavan heidän tulleen hylätyksi. Tätä temppua Rolle ei ollutkaan koskaan aiemmin tehnyt, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Kauan odotettu helpon A:n kisadebyytti valui viemäristä alas aika pinkeällä tuulella olleen poniorin päätettyä poistua paikalta.

"Voi poni minkä teit!" kisahoitajana toiminut Cecilia kiirehti ratsukon luokse heti kun he pääsivät pujottelemaan kisa-areenalta pois. Chrissen ilme oli täysin maansa myynyt. Mitenkä hän oli voinut herpaantua tuolla tavalla, että poni oli päässyt livahtamaan omille teilleen.

Juhannus Lofooteilla omien lempihevosten, Rollen ja Tanen, kanssa piti olla unelmien viikonloppu Christinelle. Vielä kun hyvä ystävä Cessi lähti reissuun mukaan groomiksi, kaiken piti olla avot. Toki kotiin jäi eräs uusi tärkeähkö ihminen, jonka kanssa Chrisse olisi toivonut voivansa viettää aikaa, mutta ehkä pieni omien ajatusten tuulettaminen tekisi orastavalle jutulle ihan hyvää. Etenkin tässä tilanteessa, kun Sjöholman porukan kesken juttua ei vielä voinut tuoda julki. Illalla Chrisse ja Cessi suuntasivat kylille ja viimeksi mainittu sai ottaa ensin vastaan kunnon avautumisen, kunnes loppuilta meni jo hilpeämmissä merkeissä.

Jos Christine kehtasi ajatella seuraavan päivän 80cm esteradan olevan helpompi koettelemus, hän ei tiennyt olevansa hurjasti väärässä. Rolle oli edelleen pöyhkeänä ja vastusti ohjastuntumaa, pohjetta, istuntaa, koko maailmankaikkeutta radalla. Nainen tunsi olevansa hieman pulassa pienen ratsunsa kanssa, kun sillä ei ollut aikomustakaan kääntyä minne ratsastaja olisi halunnut. Ei riittänyt, että omaa päätä jomotti pitkäksi venynyt eilisilta, niin poni varmisti, että kärsimys oli maksimaalinen.

"Ihan hirveää – paska reissu mutta tulipahan tehtyä" Chrisse puuskahti Disalle, joka vasta valmisteli tallialueella omaa ratsuaan, Linneaa, isompiin luokkiin.
"No onko pikku tirri vähän isoa poikaa?" nainen lässytti Rollelle, joka seisoi ryhdikkäästi paikoillaan tallikäytävällä. Christine oli kuitenkin aistivinaan myötätunnon Disan lempeästä katseesta. Tämä vuosi ei ollut mennyt myöskään hänellä ihan suunnitelmien mukaan, vaan pettymys ja vastoinkäymiset olivat tulleet tutuiksi.

Christinen muistissa oli kirkkaina ne ajat, kun Rollen isän Ronnien kanssa piti tehdä päätös keskittyä pelkästään esteisiin kouluratsastuksen ja kahden lajin kilpailemisen sijaan. Sisimmässään Chrisse oli pieni kouluratsastaja, joten sinnikäs unelma hyvän helpon A:n tason tavoittelemisesta sai jäädä elämään rosoisesta alusta huolimatta. Cessihän sen hyvin tiivisti, että "pohjalta kun aloittaa, niin suunta on aina ylöspäin".

22. maaliskuuta 2019

Kouluvalmennus kotitallilla, valmentajana maura

"En mahda sille mitään, mutta söpöillä poneilla on aina paikka sydämessäni, ja kieltäytyminen on todella vaikeaa, jos pyydetään valmentamaan poneja. Tälläkin kertaa olin täysin sulaa vahvaa astuessani Stall Sjöholman halliin ja nähdessäni siellä pienen rautiaan poniorin. ”Saatan varastaa tän itselleni”, naurahdin Disalle heti alkuun. Disa kertoi muutaman sanan Rollesta, jonka jälkeen päästiinkin töihin.

Rollen kanssa tähtäin oli parhaillaan helppo B – luokkien jälkeen helpossa A:ssa, joten päivän teemana oli harjoitella muutamia helpossa A:ssa vaadittuja liikkeitä. Päivän treeni aloitettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkuun voltti, josta jatkettiin uraa pitkin avotaivutuksessa. Ponin muoto sai olla melko avoin, eikä siltä tarvitsisi heti alkuun pyytää radalla vaadittavaa kokoamistasoa. ”Voltilta tullessa jätät vain taivutuksen päälle, ajattele säkää kohti lyhyen sivun keskipistettä.” Rolle teki käynnissä avotaivutuksia kuin vanha tekijä, vaikka niitä ei kovin montaa kertaa aiemmin oltu orin kanssa treenattu. ”Se tekee käynnissä niin hyvin, että kokeillaan, miten se suoriutuu ravissa. Tule ravissa voltille sisään, taivutat sen hyvin ja samalla lailla kuin käynnissä tehdessä jätät vaan sen taivutuksen päälle uralle tullessa. Voit suoristaa heti kun tuntuu haastavalta, kaksikin onnistunutta askelta on alku.” Disa saikin Rollesta ulos muutaman oikein kivan avotaivutusaskeleen ravissa, ja päätettiin jättää ajatus hautumaan ja siirtyä laukkatehtävien pariin.

Laukassa syyniin otettiin vastalaukka. Tehtävä aloitettiin menemällä myötälaukkaa uraa pitkin, jonka jälkeen käännetään loiva täyskaarto. Vastalaukkaa jatkettiin alkuun vain suoraa pitkää sivua pitkin, ja kulmaan tullessa otettaisiin laukasta käyntiin, ja nostettaisiin taas myötälaukka. ”Vastalaukassa voit taivuttaa Rollea hieman, jotta sen on helpompi säilyttää tasapaino.” Tehtävä aloitettiin oikeassa laukassa, ja siinä vastalaukka sujui oikein mallikkaasti suoralla uralla. ” Tee laukasta käyntiin siirtyminen maltilla, ja tarkkaile, ettei se pääse valahtamaan etupainoiseksi siirtymisessä. Tällöin saat myös laadukkaamman uuden noston.” Vasemmassa suunnassa vastalaukka tuotti hieman enemmän haasteita Rollen ollessa hieman vino, jonka seurauksena ori tiputti helposti raville. ”Muista istua itse keskellä ja rauhassa, ettet häiritse sitä omalla tekemisellä. Se joutuu vähän miettimään, miten asettelee itseään tuossa vastalaukassa.”

Kun vastalaukka saatiin rullaamaan hyvin suoralla, kokeiltiin muutamaan suuntaan vielä tehdä loiva ympyränkaari vastalaukassa. Oikeassa laukassa Rolle teki ihan kivannäköistä vastalaukkaa, ja selvisi kaarestakin tiputtamatta raville. Vasemmassa laukassa orilla ei selkeästi ollut tasapainoa tarpeeksi lähteä kaarteeseen, joten otettiin lopuksi vielä muutama vastalaukkapätkä vasemmassa laukassa suoralla uralla. Niiden onnistuessa olikin hyvä lopettaa valmennus – Rolle alkoikin jo näyttää ihan töitä tehneeltä."

Kiitos maura kun kävit! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti helpon A:n valloitusta. -Disa

16. joulukuuta 2017

Hukkasuon pikkukisat

Liina on mennyt Chrissen kiireiden vuoksi Rollella nyt vähän enemmän, joten vastasimme Thomaksen kanssa heti myöntävästi, kun tyttö kysyi lupaa lähteä Hukkasuon pienimuotoisiin estekisoihin poniorin kanssa.

Tuomarin kommentti: "Luokan pienin poni mutta sitäkin pippurisempi – komea welshi hyppäsi puhtaan radan korvat hörössä ja selkeästi hyvällä fiiliksellä.".

6. toukokuuta 2017

Harjoituskoulukilpailut Hiisivuoressa

Pienet, mutta intensiiviset kilpailut. Koulutuomarilta tuli meistä kommentti, että "Kerrassaan mahtavaa yhteispeliä, ratsulle lisää ratakokemusta niin pieni jännityskin hävii.".

23. maaliskuuta 2017

Esterataharjoitukset kotitallilla

Kotitallissa oli menoa ja meininkiä, kun joka torstai-iltapäiväiset rataharjoitukset polkaistiin käyntiin. Chrisselle olin kaavaillut "toimihenkilön" ja apulaisen roolia, mutta hän mankui saada mennä Rollella ja Tanella kummallakin yhdet radat. Kuuntelin mitä omintakeisimpia tarjouksia, kunnes lopulta myönnyin. Estekorkeuden noustessa 80cm tasolle, Chrisse ja Rolle päräyttivät radalle.

Jo kaksikon alkuverryttely oli vauhtia täynnä, kun Rolle kuikuili suuntaan jos toiseen ja vähän piti huudella "tunkeilijoille". Ihme kyllä, radalla Chrisse sai onneksi käännettyä pikkuorin huomion itse tekemiseen. Ikuinen poniratsastajaystäväni ratsasti eleettömästi, vaikka Rolle oli aika vauhdikkaan oloinen. Tyylipuhdas rata, thank god! huokaisin, kun ratsukko viiletti maalilinjan yli hipaisematta yhtäkään puomia.

24. lokakuuta 2016

Iltatunti puomeilla Varpulan Ratsastuskeskuksessa

Ratsastaja, Liina:
"Rolle tuntui satulaan varsinaiselta ralliponilta. Sain olla kieli keskellä suuta jo heti radan alussa, jotta ori malttoi katsoa jalkoihinsa sarjaesteellä, eikä B-osa lähtenyt meidän mukaamme. Korkeudet olivat matalat, joten poni oli hivenen keskittymiskyvytön - yli pääsi helposti vähän vaan kinttuja nostellen. Erityisesti suhteutetuilla väleillä Rolle antoi piut paut laukka-askelien laskemiselle, sillä meiltä taisi puuttua yhteisymmärrys siitä, kumpi määrää temmon."

Valmentaja, Varpu Kivikko:
"Tältä parilta ei vauhtia puuttunut, kun poni tuli näyttämään muille ratsukoille, että miten nämä esteet ylitetään! Heti alkuverryttelyistä huomasi, että Rolle-ponilta puuttui keskittyminen täysin ja ratsastajan aika kului siihen, että saisi ponin kuuntelemaan. "Tee paljon puolipidätteitä, järjestä sille erilaisia tehtäviä asetuksien kautta ja ratsasta sitä, jotta se ei pääse vain viipottamaan", pyysin Liinaa ja tyttö koitti noudattaa ohjeitani. Mitään varsinaisia ongelmia parilla ei ollut radan kanssa, sillä Rolle kääntyi ja Liina osasi ratsastaa, mutta vaadinkin heiltä hallittua ja teknistä menoa. Etenkin kaarevalla reitillä poni laittoi mutkat suoriksi, jolloin pyysin hieman kokoamaan laukkaa ja ratsastamaan nätimmän kaaren, jotta viimeiselle esteelle ehtisi suoristaa ennen hyppyä. Loppurata sujui kuitenkin hieman paremmin, vaikkakin poni oli sitä mieltä, että nyt ratsastetaan aikaa, ei rataa. Liina sai muutamalle viimeiselle hypylle Rollen kuitenkin odottamaan ja keskittymään, joten pyysin kiittämään ponia rutkasti."

21. lokakuuta 2016

Jälkipuintia kotikisoista

Rolle pääsi luottoihmisensä Chrissen kanssa tunnustelemaan omien kotikisojen tunnelmaa 20.-22.10. järjestetyissä Sjöholma Ponicup -kilpailuissa. Itse pääsarjoihin pikkuorilla ei ole vielä mitään jakoa, mutta aamun helpoissa luokissa se sai hyvää kisakokemusta.

Ensimmäisen päivän 50-60cm luokka ratsastettiin seitsemän ratsukon voimin. Rolle oli tohkeissaan, kun kotikentällä ja -maneesissa olikin yhtäkkiä niin monta vierasta hevosta. Chrisse piti naama mutrulla poninsa aisoissa. Tilanteesta selvittiin kuitenkin vain yhdellä pudotuksella.

Toisena päivänä Rolle oli edelleen tikkana liikkeellä. 60-70cm luokassa ei ollut muita kuin Rolle, Finska ja yksi ulkopuolinen ratsukko. Eilinen reuhaaminen taisi hieman painaa jaloissa, sillä puomeja kolahti alas kaksin kappalein.

22. kesäkuuta 2016

Koulutunti Trullinummessa, tunninpitäjänä Tinu

Rolle tepasteli reippain askelin kerätessäni ohjia lyhyemmäksi Trullinummen kentällä kauniin aurinkoisen sään helliessä meitä muutamaa tuntilaista. Heti alkuun teimme pysähdykset lyhyen sivun keskelle, mutta poni oli hieman vastahakoisella tuulella. Muutaman toiston jälkeen löysimme yhteisen sävelen, joten pysähdyksiin tuli tarkkuutta ja tikittävältä tuntunut käyntikin alkoi rentoutua. Pitkillä sivuilla Rolle ponnahti aina yhtä sulavasti kevyeen raviin. Kun pysähdykset vaihdettiin harjoitusravissa tehtäviin pääty-ympyröihin, ori hiljensi vanhasta muistista vauhtiaan lyhyelle sivulle tultaessa, kun istahdin alas satulaan. Eteenpäin vievien apujen kanssa sai olla nopea!

Muutaman kierroksen jälkeen saimme kaikki ratsukot istua harjoitusraviin tehden käyntisiirtymät pitkille sivuille. Rolle kuunteli apujani ihan hyvin, joskin siirtymiset olivat alkuun vähän hitaan puoleisia. Tuntia pitänyt Tinu kehotti laittamaan orin takaosan kunnolla töihin, jotta se ei vain laahustaisi mukana. Neuvot tepsivät ja meidän harjoitusravi-käynti-harjoitusravi-siirtymiset muovautuivat parempaan suuntaan. Pääty-ympyröillä tehdyissä laukannostoissa osasin ajoittaa avut ja pitää takaosan aktiivisesti mukana, jolloin siirtymiset olivat sulavia. Pikkuponi tahtoi kovasti spurttailla, mutta istuessani syvälle satulaan ja pidättäessäni istunnalla sekä kevyesti ohjalla, sain Rollen pysymään hyvässä tahdissa ja sopivassa tempossa.

Välikäyntien jälkeen käänsimme ratsumme peräkanaa kolmikaariselle kiemurauralle. Rolle oli käynnissä oikein hyvä, mutta etenkin vasemman kierroksen harjoitusravissa se ei ollut yhtä notkean oloinen ja jouduin tekemään hieman laakeampaa kaarta ennen kuin poni alkoi kääntyä. Laukkaaminen toisella pitkällä sivulla myös oli omiaan sekoittamaan hieman intoilevan Rollen päätä. ”Rentouta kättä vielä vähän enemmän, niin ponikaan ei pingota vastaan” Tinu huudahti kentän keskeltä. Tein työtä käskettyä, vaikka alkuun Rollen pikkujalat tuntuivat menevät aivan liian lujaa. Lyhyemmät ja pehmeämmät pidätteet auttoivat ja poni liikkui nyt laukassakin mukavan kevyellä tuntumalla. Tähän oli hyvä lopettaa, kiittää ratsua ja siirtyä tekemään loppuverryttelyä kevyessä ravissa.

Valmentajan kommentit:
"Myös Rolle oli yksi tunnin juniorihevosista. Kaikesta huolimatta ori vaikutti melko taitavalta ikäisekseen, eivätkä muut hevoset juurikaan sitä haitanneet. Aluksi Rolle vastasi hieman hitaasti apuihin, mutta sait hyvin heräteltyä sitä ja lopulta laukoissa ori olikin jo erittäin reippaan oloinen. Ajoittain ori alkoi ennakoimaan tehtäviä, mutta osasit hyvin arvioida milloin ori niin tekisi. Ratsukon yhteistyö toimi hyvin."

22. helmikuuta 2016

Estevalmennus tasolla 50cm, Läpikuultavassa, valmentajana Elowyn

Valmentajan kommentit:
Olin hiukan myöhässä, mutta onnekseni Disa oli jo lämmittelemässä innokasta ponioriaan. Onneksi olin päättänyt rakentaa esteet jo aiemmin, joten saatoin keskittyä täysillä seuraamaan ja ohjeistamaan Disaa. Rolle vaikutti erittäin innostuneelta ja energiseltä ponilta, ja Disa sai komentaa sitä usein vähän kovempaa saadakseen sen kuuntelemaan. Toki myös esteillä saattoi olla vaikutusta asiaan. Disa oli toivonut, että olisin auttanut häntä kanavoimaan Rollen energisyyttä oikein, joten olin radan sijaan rakentanut kolme estettä, yhden pystyn ja kahdesta esteestä koostuvan innarin. Ennen esteiden hyppäämistä Disa sai kuitenkin tehdä laukka-käynti-siirtymisiä saadakseen Rollen kunnolla kuulolle. Rolle ei vaikuttanut pitävän käyntiin siirtymisestä, ja protestoikin välillä heittämällä takajalkojaan ilmaan, mutta lopulta se jätti pukittelun sikseen ja alkoi pikkuhiljaa keskittyä Disaan. Kehuin ratsukkoa. Nyt olisikin aika hypätä hiukan!

Disa sai ensimmäiseksi luvan hypätä 40-senttisen pystyn. Rolle lähestyi estettä ehkä turhankin innoissaan, mutta Disa sai sen hiljentämään vauhtia hiukan pidätteillä. Itse esteen yli Rolle ponnisti melko kaukaa. Puomi kolahti, muttei pudonnut. Pyysin Disaa ottamaan pystyn uudelleen, ja tällä kertaa se onnistui hienosti. Korotin esteen 50-senttiseksi ja ohjeistin Disaa hyppäämään tällä kertaa myös innarin. Rolle lähestyi pystyä kolmatta kertaa, ja nyt sillä todella näytti olevan kiire. Pyysin Disaa tekemään voltin ja rauhoittelemaan Rollea hiukan. Tätä hän sai toistella kunnes Rolle laukkasi rauhassa. Sitten hän sai luvan tulla pystylle. Rolle ei kiihdyttänyt esteelle, vaan oli täysin kuskinsa avuilla. Kehuin heitä vuolaasti siitä. Seuraavaksi Disa tuli innarille. Ensimmäisen osan Rolle hätiköi, mikä aiheutti pudotuksen seuraavalle osalle. Disa sai tulla innarillekin uudelleen, ja tällä kertaa sekin sujui puhtaasti. Kehuin ja kiitin ratsukkoa, ja sitten olikin jo aika lopetella valmennus.

26. joulukuuta 2015

Tuotoskilpailut Pikkulinnun tallilla

Tehtävänanto: Kerro kisapäivän tai suorituksen kulusta hevosen näkökulmasta.

"Yritän keskittyä täydelliseen esteloikkaan,
mutta muutama muukin on eksynyt samaan paikkaan.
Kaikkiin suuntiin saa olla kokoajan katsomassa,
ettei päälle rynni joku oman elämänsä Felipe Massa.
Irvistellen koitan oman tilani pitää,
mutta ratsastaja selässä siitä kilarit vetää.

Hetken päästä menemme aidan toiselle puolen,
jossa saan ampaista radalle lailla nuolen.
Liian helpoilta tuntuu esteet – silkkaa ajanhukkaa,
vaan pilkka on osua omaan nilkkaan,
kun en tajua kaarteessa vaihtaa laukkaa.
Seuraava este lähestyy uhkaavan nopeasti,
mutta pompulla ennenaikaisella leiskautan yli näppärästi.
Ratsastaja selässäni ei olekaan kovin hereillä,
ja hypyn jälkeen mokoma alkaa kaulallani köllötellä.
Siirryn raviin ja olen hieman hämillään,
onneksi pian ratsastaja on taas entisellään.

Tämän tapauksen jälkeen mennäänkin sitten hissutellen,
vaikka lujempaa tahtoisin mennä paikoitellen.
Kun kaikki esteet on hypätty alkaa ratsastaja hidastaa,
taputuksia saan kovasti, mutta mietin onko tässäkään nyt mitään ideaa."

10. maaliskuuta 2015

Tunnelmia ensimmäisistä harjoituskisoista

Huh, miten hieno tunne olikaan nähdä oman kasvatin ensimmäinen kerta valkeiden koulurata-aitojen sisäpuolella. Epävirallisesti tosin tällä kertaa, sillä kyseessä oli Aakkulan tallin harjoituskilpailut.

Rolle lähti radalle korvat hörössä, rivakasti ravaten. Jännitin kuinka pysähtyminen onnistuu, mutta Liina sai ponin seisahtumaan muitta mutkitta I:ssä. Jalat eivät ehkä olleet ihan tasan, mutta siisti pysähdys se oli verrattuna niihin jalat solmussa esityksiin, joita saa välillä nähdä kotikentällä. Mallikas pikkuori jatkoi harjoitusraviin Liinan käskystä. Koko rata leikkaalla poni meni ikäisekseen yhden ihan kivan pätkän askelta pidentäen.

Kolmikaarinen kiemuraura meni oikein nappiin, sillä poni kuunteli tarkkaan Liinan apuja. Kiemurteluvaihe taisi jäädä vähän päälle, sillä tytön keskittyneestä ilmeestä päätellen oria sai tukea aika lailla, jotta se meni suorat pätkät suorassa, eikä lähtenyt uralta litomaan. Harjoituslaukkaan siirtyessä Rollen korvat kääntyivät eteenpäin.

10. kesäkuuta 2014

Adinan ponitilan kasvatuspäivä

Rolle osallistui nuorten (1-4v) ponien luokkaan Adinan ponitilan järjestämässä kasvatuspäivässä. Yhteensä oripoika sai 23/40p eli paremminkin olisi voinut mennä.

Rakenteesta ori sai 5/10 pistettä. Vauhtijalka hieman vipatti ja kiirehtiväisyys tipautti käytöspisteet 6/10. Taustajengi on kuitenkin todella ylpeä liikepisteistä, joita Rollelle annettiin 9/10.

Irtohypytyskujalla ponin vauhdikas mielentila aiheutti sen, että homma oli mennä ihan plörinäksi. Ollaanpahan kokemusta rikkaampia jälleen kerran ja astetta valmistuneempia kohti tulevaa harjoituskilpailukoitosta - ratsain!

10. maaliskuuta 2015

Ratsuopissa

Rolle on esitetty selästä jo viime kesänä Adinan kehityspäivien ohessa, mutta kesäloman jälkeen eteneminen on ollut nuorelle poniorille oikeaa vuoristorata-ajelua. Talven ensimmäisillä liukkailla villikolla oli turhan paljon ylimääräistä energiaa, joka purkautui laitumella pomppien - ja kaatuen. Lihakset menivät jumiin ja alkutalvi meni lukkoja availlessa osaavien ammattilaisten kanssa.

Lihashuollot, puomijumppailut, vapaat hankirallittelut ja irtojuoksuttelut turvassa maneesin neljän seinän sisällä ovat saaneet ponin taas vetreään kuntoon. Ennen taukoa ori osasi mennä kaikki askellajit, pysähtyä ja peruuttaa. Tämän vuoden puolella orin aiempaa osaamista on vahvistettu tuomalla pikkuhiljaa myös uutta palaa purtavaksi. Rolle on onneksi varsin rivakka tapaus, joka menee mielellään eteenpäin. Ohjastuntuman hyväksyminen oli helppoa ajo-opetustaustan ansiosta, mutta paino- ja pohjeapujen kanssa on saanut olla ratsastaja tarkkana. Herkkisponi reagoi pieniinkin muutoksiin esimerkiksi tasapainossa. Toisaalta kasvattaja-omistaja on erittäin ylpeä Rollestaan, sillä reaktiivisuus on myönteinen asia ja rutiinin myötä odotan sen hieman tasoittuvan.

Lumet ovat sulaneet sellaisella vauhdilla, että pellolle oli turha edes kuvitella lähtevänsä - ulkokentänkin kunto oli mitä oli. Maneesin suojiin otimme "matkaseuraksi" äitiponin, Sallin, joka ei turhia hötkyile, eikä näin kevään kolkuttaessa aiheuta orimaisia pullistelukohtauksia nuorukaiselle. Liina ratsasti Sallilla tottuneesti omia juttujaan ja me puuhastelimme maneesin toisessa päässä Rollen kanssa siirtymisten parissa. Vauhtiin päästyään orin maltti joutuu koetukselle, kun ratsastaja pyytää vaihtamaan hitaampaan askellajiin. Nopeampaan askellajiin se siirtyy - kas kumma - usein mielellään.

10. kesäkuuta 2014

Adinan ponitilan kehityspäivä

Roni ja Rolle viettivät laadukkaan isä-poika päivän Adinan ponitilalla järjestetyssä nuorille hevosille ja siitoshevosille tarkoitetussa tapahtumassa. Päivän aikana olisi paljon Rollelle ennestään tuttuja juttuja, kuten näyttelytilanne ja irtohypytys, mutta myös jotakin oudompaa. Orin askellajit on esitetty kerran ratsain, mutta tänään olisi todellinen tulikoe, sillä tiedossa on helpon kouluratsastusohjelman esittäminen!

Näyttelyluokassa Rollen vuoro oli yhdentoista aikaan. Rakennepisteitä tuli 7, liikkeistä hieno 9 ja käytöksestä 8 eli oikein siistinnäköinen pisterivi. Tuomarin kommenteissa Rolle sai erityismaininnan hyvästä ravista. Liekö kaverista tulossa enemmän kouluponi? :-)

Rollen irtohypytyskoe alkoi puoli yhden maissa. Ori hyppäsi kujan kolmesti ja hypyistä saatujen pisteiden keskiarvoksi tuli 8, mihin saa olla tyytyväinen. Poni oli taas ehtiväinen oma itsensä, mutta selvitti hypyt kunnialla.

Päivä sisälsi paljon ihmeteltävää ja kummasteltavaa Rollelle, sillä vihdoin ja viimein iltapäivällä kolmen aikaan edessä oli nuorten kouluratsastusohjelma maneesissa. Ohjelma sisältää Helppo C -tasoisia asioita, joita on tehty kotona ihan hyvällä menestyksellä. Tarkoituksena on enemmänkin totuttaa ori uuteen tilanteeseen ennen kesälaitumille pääsemistä.

Thomas ei ollut uskoa silmiään saadessaan tulospaperimme käteen.
"62 prosenttia? Jestas." mies pyöritteli päätään.
"Oho. Aika hyvin kun ottaa huomioon meidän ehmm... ei niin tasaiset siirtymiset"

Tuomarin antama palaute radasta: "Hyvä suoritus, siirtymiset vaativat vielä hieman enemmän tarkkuutta, alku oli lupaava, mutta itsetunto taisi molemmilta hieman romahtaa loppua kohti."

20. huhtikuuta 2014

Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus

Rollen suuri päivä koitti tänään, kun monen kuukauden valmistelujen jälkeen käänsimme kuljetusauton nokan kohti Estevarsojen laatuarvostelua. Tilaisuudessa tullaan arvostelemaan Rollen rakenne, sukutaulu ja käyttäytyminen. Syyniin päätyvät myös orin taidot irtohypytyskujalla, sekä askellajit, jotka esitetään ratsain.

Matkassa oli mukana myös Rollen ikätoveri Linnea, jolle iso tapahtuma oli elämää suurempi ihmetyksenaihe. Rollen käytös sitä vastoin oli suorastaan maininnan arvoista, mikä ei alkujaan ollut ihan niin selvää. Kolmivuotiskevään aikana oripojalle on tullut roimasti lisää itsevarmuutta ja välillä sitä on oltu niin machoa orhia että oksat pois. Rolle hyppäsi maneesissa 70-80cm korkuiset esteet ihan kuuliaisesti. Toisin kuin matkaseuransa, Rolle onnistui vakuuttamaan tuomareille olevansa hyvätapainen nuori pojankloppi.

19. toukokuuta 2013

Juoksuttelua Nokan kanssa

"Hyyvä poika, eteen", kehaisin ja katsoin, kun Rolle käveli verkkaisesti ympyrällä. En tiedä johtuiko kuumasta päivästä vai uudesta ihmisestä, kun ori tahtoi olla hieman laiskalla tuulella. Ääniavut menivät kuitenkin hyvin läpi ja eteen-käskystä poni lähti lisäämään tahtia. Otettiin jo heti käynnissä suunnan vaihto ja sekin sujui kuin vanhalta tekijältä.

Pian pääsin jo pyytämään ravia ja vähän turhan verkkaisesti Rolle siirtyi hölkälle. Maiskautin pari kertaa ja kannustin raipalla lisäämään vauhtia. Pikkuhiljaa liikkeistä alkoikin löytymään sitä haluamaani lennokkuutta ja eteenpäinpyrkivyyttä ja ori muuttui kaiken kaikkiaan ryhdikkäämmäksi. Välillä Rolle meinasi painaa ulos ympyrältä, mutta pienellä kutittelulla palasi taas uralle. "Laukka!" komensin ja Rolle suorastaan loikkasi eteenpäin. Hetken meno muistutti enempi hepulia kuin tahdikasta laukkaa ja taisi sieltä muutama ilopukkikin tulla. Pitkän rauhoittelun jälkeen Rolle rauhoittui kunnon laukalle ja liikkui mukavan pyöreänä eteen. Kehuin paljon ja varmistin, että poni piti rytmiä yllä.

Käynnin kautta suunnan vaihto ja samantein ravi. Nyt Rolle ravasi jo oikein kivasti ja kyllähän sieltä aika makeaa ravia jo löytyi! Laukkakin nousi paljon maltillisemmin, joskin sieltä tuli taas pieni hepulikohtaus ennen kuin poni rauhoittui taas kunnon rytmikkäälle laukalle. Hienosti kyllä meni ja liikkeidensä puolesta tästä voisi tulla kyllä oikeikin kiva kouluponi! Kävelimme loppukäynnit tallin ympäristössä ja annoin Rollen haukata matkalla vähän vihreää. Kehuin vielä paljon ja löytyipähän taskusta pieni leivänpalakin kiitokseksi hienosta treenistä.
-Noka

10. lokakuuta 2012

Ajopuuhissa

Viikariponi on tullut kesälaitumelta takaisin hitusen rauhallisemmissa merkeissä. Keväällä Rolle muun muassa heittäytyi ohjasajossa makuulleen ja oli muutenkin jatkuvasti keksimässä kaikenlaisia tempauksia. Syksyn aikana varsa on käyttänyt niin siivosti, etten tiedä nappasinko laitumelta oikeaa varsaa ollenkaan! Kohentuneen tilanteen vuoksi uskalsin soittaa kengittäjällemme Rolfille, joka lupautui tulemaan meille ponikärryjen kanssa. Miehellä on kokemusta isompienkin hevosten ajo-opetuksesta, eikä meillä tänäänkään kauaa nokka tuhissut, kun Rolle jo oli kärryjen eteen valjastettuna Rolfin ja Christinen taluttaessa sitä molemminpuolin. Hieman hölmistyneen oloisen ponin korvat kääntyilivät vimmatusti eteen ja taakse pyörien rahistessa hiekalla, mutta sen enempää se ei vaivautunut asiaa miettimään. Kävelimme ulkokentän ympäri muutaman kierroksen, jonka jälkeen lopetimme hyvillä mielin.

8. toukokuuta 2011

Tervetuloa maailmaan, Rolle!

Thomas ja Niklas ovat käyneet leikkimielistä vedonlyöntiä siitä, minä päivänä Salli ei enää mahdu ovista sisään, sillä ponitamman maha on kasvanut aivan valtavaksi kantoajan painuessa jo yliajalle. Lusse varsoi kauniin piirtopäisen raudikon viisi päivää sitten ja kärvistelimme odottaessamme, koska Sallin vuoro koittaisi. Vahatipoista osasimme odottaa ajankohdan lähentyvän ja jo tänään aamutallia tehdessäni yleensä viilipyttynä paikoillaan seisova Salli ramppasi hermostuneen oloisena ympyrää. Aamukahdeksan aikaan saimme toivottaa tervetulleeksi hevoslauman uusimman jäsenen, joka on kuin ponikokoinen oriversio Lussen varsasta. Äärettömän komea pikkuinen oli vikkelästi jalkeilla ja toistaiseksi sekä emä että varsa voivat erinomaisesti!

taustasta kiitos Subtle Patterns