Harmony Champions oli iloisen jälleennäkemisen tapahtumapaikka, kun Napin aikanaan maailmaan auttanut ja kaksi ensimmäistä vuotta sen kasvua seurannut hollantilaistunut irlantilaismies Kian lupasi tulla ehdottomasti kisoihin paikalle katsomaan "kasvattinsa" otteita, kun se oli kerran lähtenyt oikein Hollantiin asti, puolen tunnin ajomatkan päähän synnyinkodistaan.
Toissavuotinen sairauskohtaus oli jättänyt viisissäkymmenissä olevan miehen hieman klenkaksi, eikä hevostenpito kotona enää sujunut täysin entiseen malliin. Hevostouhun loppu oli lähellä, joten miehen mieltä lämmitti nähdä kätensä jälki maailmalla matkaavissa varsoissa, jotka olivat syntyneet hänen siittolassaan ja kasvaneet hänen varsalaitumillaan silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Virallisesti Nabila Normandine oli Sjöholman omia kasvatteja, mutta käytännön syistä tamma syntyi ja kasvoi ensimmäiset vuodet Hollannissa. Nabilan mies muisti todella todella lunkina varsana, joten hän odotti mielenkiinnolla näkevänsä tamman nyt aikuisena kisoissa, nähdäkseen oliko se saanut vanhempiensa palon hyppäämiseen.
Aivan missä tahansa seurassa hollantilaissyntyinen tamma ei hypännyt, mikä sai Kianin ja Disan samalla sekä vähän ylpeäksi että hermostuneeksi. Verrytellessään Napin kanssa Harmony Championsin nuorten hevosten 120 cm luokkaa varten, Disa haukkoi henkeään katsoessaan millaisia upeita ratsukoita oli ilmoittautunut kisaan mukaa. Useammalla oli jo kokemusta vaativilta PJ-radoilta asti, yhden irlantilaisratsukon Disa tunnisti muutaman viikon takaa Kultasaaren avoimen 120 cm luokan voittajaksi ja toinen ratsukko taisi voittaa viime joulukuussa Merri Jumping Future Stars Tourin finaalin Disan toisen nuoren hevosen nenän edestä puolellatoista sekunnilla. Kaikesta huolimatta Disa ilmoitti silti häpeilemättä Ällinsä ja Tällinsä, Napin ja Apin, mukaan.
Kaksikon älli eli Nappi ehkä jopa hieman sähköistyi isojen kisojen tunnelmasta ja Disa tunsi jo verryttelyssä satulan alla reippaan ja todella ryhdikkään ratsun, jolla oli menevä draivi päällä. Yllättävälle virtapiikille ei näkynyt loppua vielä silloinkaan, kun tuomari antoi ratsukolle lähtöluvan. Rauhalliseen rallatteluun Napin kanssa tottunut Disa oli hieman yllättynyt hevosesta kisaradalla ilmenneisiin uusiin puoliin. Tammassa oli potkua aivan eri tavalla, kuin ennen. Toisaalta olo tuntui kotoisalta ja siltä, että vihdoin Napissa yhdistyi juuri ne parhaat ominaisuudet mitä sen vanhemmissa oli; isän järkevyys ja luotettavuus, emän energia. Tai, oliko Nappi enää järkevä ja luotettava, kun se eräällekin linjalle paahtoi sellaisella pöyhkeällä itsevarmuudella, että Disa oli viittä vaille matkustajan roolissa ja häntä melkein hävetti millaisen kuvan Kian saisi Naperosta. Ei se ihan tällainen yleensä ollut. Toki nyt Nabila näytti muuten otteissaan aivan Varteenotettavalta Estehevoselta, eikä kuolajojo suusta roikkuvalta lurppakorvaiselta lammaspaimenelta, joka se kotioloissa yleensä oli.
Nappi teki kotona todella helposti sen mitä vaadittiin ja enempää Disa ei halunnut siltä pyytääkään, joten olihan mahdollista, että tamman panokset nousivat korkeuksien noustessa. Yleensä Nappi oli hyvin seesteinen ja säyseä ratsastaa, ottaen aika rennosti vastaan kaiken mitä eteen tuli, mutta selkeästi tilanteen tullen siinä oli myös ripaus emänsä kipakkaa otetta. Onneksi Kiankin sai vielä nähdä, että tammasta oli kasvanut "ei yhtään hullumpi" kisahevonen, joka toivon mukaan ilahduttaisi taustajoukkojaan vielä monen vuoden ajan. Kunhan nyt ensin pääsisivät Disan kanssa yhtenä kappaleena maaliin tämän päivän radalta.
Edit: Disa ja Nappi palkittiin sunnuntaina Harmony Champion-ruusukkeella ja 500 ve rahapalkinnolla kategoriassa "Paras Tuotos"
Onneksi oli Nappi. Selväpäinen, ehkä vähän hömelö, mutta ennen kaikkea sympaattinen ja harmiton Nappi. Napin pääkoppa oli kuin hyvällä ruunalla. Tamma tepasteli terhakasti verryttelyalueella, joka oli jo aiemmilta kilpailukerroilta tuttu. Erinomainen rata Latviassa Raven Crossing Bronzessa nosti ratsukon viime kerralla vedonlyönnin kärkikastiin, mutta ruusukkeista oli turha haaveilla, kun maahan kolattiin jopa kolme puomia. Ei ollut hevonen, eikä ratsastaja ihan mukana, joten huolimattomuus kostautui. Onneksi Nappi oli sillä tavalla simppeli, ettei se ottanut liiaksi itseensä tuollaisista toilailuista, vaan luotto ratsastajaan ja tekemiseen säilyi, vaikka toki pientä epäilyksen varjoa oli selkeästi esteiden juuren langennut.
Tänään lähdettiin matkaan tietoisesti vähän skarpimpina, mikä oli huomioitu viimeistelyissä. Napille oli terapeuttisinta, kun kaikki oli kivaa ja "hyvä hyvä, yes yes". Sillä tavalla nuori tamma sai boostattua itsensä taas aiemmalle itseluottamustasolle. Verryttelyssä Nappi tuntuikin omalta itseltään, mikä helpotti Disan huolia jonkin verran. Medium Tourin rata vaikutti tänään haasteelliselta ja useampi ratsukko oli ottanut vähintään yhden puomin alas. Disa tsemppasi omaan suoritusvuoroon ja piti tunnelmaa Napsille kivana, jotta se hyppäsi vailla huolen häivää. Yksi vaikeampi lähestyminen kostautui pudotuksena, mutta muuten tämän päivän tekeminen riitti sijoitukseen asti!
Disa ei voinut kieltää, etteikö Napin puolisiskon näkeminen osallistujalistalla olisi kiehtonut lähtemään kilpailemaan Latviaan oman karkadannlaisen kanssa. Sjöholman toisen nuoren hevosen kanssa sai vielä harjoitella etenemistä esteiden välissä ennen kuin korkeutta kannattaisi nostaa, mutta 5-vuotias Nappi oli ikäisekseen hyvin sinut kroppansa kanssa. Kotona tehtyjen hyppyjen perusteella Disa ajatteli metrin olevan tähän väliin jo tammalle sopiva kisakorkeus. Nappi nyt oli muutenkin erityislaatuinen nuori hevonen, niin lunki ja pikkuvanha, ettei siitä voinut muuta kuin hyvä tulla isona. Kaikki oli ollut tammalle niin helppoa, että sen kanssa sai erityisen tarkkaan miettiä, ettei vahingossa edennyt liian nopeasti.
Napin matka Korpinkulun kartanolle taittui leppoisasti muiden hevosten mukana. Tamman oma suoritusvuoro koitti vasta sunnuntaina vähän ennen puoltapäivää, joten nuorelle jäi hyvin aikaa tutustua kisapaikan miljööseen ja tehdä rennot viimeistelevät treenit paikan päällä. Sjöholmasta lähti niin monta hevosta matkaan, että Disa epäili Napin varmaan luulevan kotinsa muuttaneen jabalandiaan. Niin hyvin se otti uuden paikan haltuun ja käyttäytyi kuin olisi ollut Latviassa iät ajat. Hömppä tervehti niin yltiökohteliaasti aivan kaikki vastaantulijat, että tamman hörinä kaikui varmaan vielä nukkuessakin kisahoitajana toimineen Cessin ja muiden tamman mölinälle altistuneiden korvissa.
Sunnuntai valkeni Korpinkulun Kartanolla orastavan aurinkoisena parin sadepäivän jälkeen, joten tunnelma kisapaikalla oli mitä mainioin, valoisa ja odotuksia täynnä, kun nuoret hevoset ja lapsiratsastajat saivat vuorostaan astella estradille. Vaikka Nappi oli ollut täysin oma itsensä, eikä ollut ottanut ylimääräisiä paineita ensimmäisestä ulkomaan kisareissustaan, taikauskoinen Disa valmistautui suoritukseen verryttelemällä ratsunsa pilkuntarkasti niin kuin ennenkin ja yrittämällä sulkeutua omaan kuplaan, unohtaen luokan muut ratsukot. Tuloslistalla heidät laitettaisiin päivän suorituksen mukaan parhausjärjestykseen, mutta loppujen lopuksi tärkeintä olisi siisti rata, kiva kokemus ja tyytyväisyys omaan tekemiseen. Siihen tähdättäisiin.
Felicia Kastehelmen kommentti:
"Nappi oli varsin kiinnostunut esteistä, hyppäämisen sijaan siis ja harhaantuessaan tehtävästä tutustui esteisiin puomeja maistamalla ja onnistui kaatamaan yhden tolpankin. Maahan tamman naaman edessä rymisevä este ei sitä kuitenkaan hetkauttanut ja esteen kasaamisen jälkeen nähtiin oikein hienoja hyppyjäkin."
Pieni Claudi oli nukkunut viime viikon vähän huonosti, joten omatkin unet olivat jääneet katkonaisiksi. Vaikka neidin unirytmi oli asettunut lopulta uomiinsa, itseä väsytti edelleen. Tänään ei enää tuntunut niin jyrän alle jääneeltä, joten ajattelin suunnata karvaisen naperoni, nokkelan Nappulan, kanssa pienelle maastoretkelle vielä ennen kesälaitumelle kirmaamista. Reipas nuori ratsuoppilas piti ilmoittaa toukokuun EV-tilaisuuteen, mutta osallistuminen oli siirretty syksylle muiden kiireiden tieltä.
Tuuli, joka oli Napin pihattokaveri, lähti vetohevoseksi Chrissen kanssa pitämään seuraa ja antamaan hevoslapselle henkistä tukea. Fiksu kolmevuotias oli onneksi enemmän isänsä kaltainen rohkelikko, joka tyytyi ainoastaan kuikuilemaan maisemia uteliain mielin. Emänsä Nono saattoi huonoimpina hetkinä pyöritellä silmiään jokaiselle tippuvalle puunlehdelle. En tiedä johtuiko se omasta väsymyksestä vai mistä, mutta ihan oli tulla tippa linssiin, kun ajattelin miten hieno ja selväpäinen nuori hevonen minulla oli kasvamassa.
"Jäikö Claudi hyvillä mielin Maj'n hoitoon?" Chrissen kysymys tuli hyvään kohtaan, katkaisten alkavan tunnekuohuni.
"Joo, kyllä" vastasin potien vähän huonoa omatuntoa siitä, että reilu kolmikuinen tyttö oli jäänyt päikkäreille mummin kanssa.
Sitä en epäillyt, etteikö Claudia ollut hyvissä käsissä. Thomaksen äiti oli ikionnellinen ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja lähestulkoon muutti Sjöholman itäsiipeen heti, kun ensimmäisen kerran kysyimme uudelta isoäidiltä apua. Nuorena flikkana Maj-Len oli varsinainen maailmankansalainen, joten naisella oli rento ja avoin katse maailman menoon. Vaikka Maj oli innokas ja avulias isoäiti, hän ymmärsi myös poikansa perheen oman ajan ja tilan tarpeen, eikä hän paheksunut sitä, että tuoreet vanhemmat joutuivat lapsen lisäksi huolehtimaan eläinlaumastaan. Arvostin Maj'ta, hänen apuaan ja hienovaraisia neuvojaan hirveästi. Oma äitini, jonka kanssa välit olivat nykyisin vähän niin ja näin, oli nähnyt Claudian kerran. Kovasti hän kyseli uusia tapaamisia, mutta turha mitään oli sopia, kun rouva perui aina kaiken kalkkiviivoilla.
Seuraavan kerran istuisin tämän tamman satulassa vasta ensi syksynä, joten nautin toistaiseksi viimeisistä hetkistä. Nappi oli todella varmajalkainen ja tasapainoinen nuoreksi hevoseksi, joten odotin mitä sen kanssa tultaisiin vielä kokemaan. Salaa toivoin, että jos tyttäreni koskaan innostuisi esteratsastuksesta, tässä voisi olla reilun kymmenen vuoden päästä hänelle se opetusmestari.
-Disa
Siinä missä Napin ikätoverin, Cessin omistaman Aapo-orin, ratsutus alkoi turhankin nousujohteisesti ja päättyi villiin pukkilaukkaan, Nappi puolestaan oli ollut alusta alkaen tasaisen varma oppilas. Varusteita oli jo viime syksyn ja talven aikana mallailtu päälle ja tamma hyväksyi ne hienosti. Tosin hevosella, joka muutenkin rakasti kaiken nuolemista ja hipelöimistä turvallaan, oli pakottava tarve päästä uusiin vermeisiin käsiksi, jos sen antoi yhtään touhuta omiaan. Onneksi se ei ollut mikään kallis satula, johon Napsutin ikuisti hampaanjälkensä. Ehkä tapa jäisi ajan myötä pois tai sitten ei auttanut kuin sopeutua.
Kaikista kommervenkeistä huolimatta varusteiden kanssa oltiin muuten nopeasti sujut, eikä myöskään ratsastaja selässä aiheuttanut paria kummastunutta katsetta lukuunottamatta sen suurempia reaktioita. Napin kanssa oli aiemmin harjoiteltu lyhyissä pätkissä ohjasajoa, joten se oppi jo tutuiksi tulleiden ääni- ja ohjasapujen avulla nopeasti myös uudet istunta- ja pohjeavut.
Hienoin "pieni" Napanteri ei ollut vielä ottanut isommin takapakkia, mutta kaipa niitäkin oli vielä tulossa. Tammassa oli vähän samaa kuin suokkitammassamme Lempissä, sillä kun Nappi ei ymmärtänyt mitä siltä haluttiin, se hidasti tai jopa pysähtyi ja katsahti ratsastajaan ikään kuin sanoakseen, että "anteeksi, voisitko toistaa selkeämmin mitä tahtoisit minun tekevän". Kun hevosen kanssa oli kärsivällinen ja rauhassa esitti asiansa, se sai juonen päästä kiinni ja harjoituskerrat päättyivät tyytyväiseen oppilaaseen ja ratsuttajaan.
Loppukevät kuluisi Napanterin kanssa toukokuun lopussa olevaan Estevarsojen laatuarvosteluun valmistautuen. Muilta osin tamma sai odotella kesän laidunkauden alkamista pihattokavereidensa seurassa.
Sjöholman tammapihatto oli tullut todettua hyväksi ja toimivaksi, joten teimme Thomaksen kanssa ehkä hieman yllättävän päätöksen tuoda Nappi Suomeen jo tässä vaiheessa eli kaksivuotiskeväänä. Olisihan tamma voinut olla vielä ihan hyvin noin vuoden ajan Hollannissa, jossa sen ylläpito oli ollut kohtuullisen edullista. Halusin kuitenkin hevosen omaan talliin jo nyt, jotta voisimme vuoden päästä aloittaa ratsukoulutuksen heti. Sitä ennen halusin luoda Nappiin siteen ja oppia ymmärtämään sen sielunmaailmaa. Hevonen oli sukujuurtensa vuoksi hyvin tärkeä itselleni ja sen molemmat vanhemmat tuntien hieman kyseenalaistin Kianin suitsutusta tammavarsan rennosta luonteesta. Kaikessa muussa saatoin luottaa Kianiin 101 %, mutta nyt liikuttiin liian harmaalla alueella. Saattoihan mies puhua totta, mutta en uskonut, ennen kuin saatoin todeta asian omin silmin.
Jottei Nappi tulisi tuntemaan oloaan niin ulkopuoliseksi "uudessa kulttuurissa", ostimme sille pari kaveria Hollannista matkaan mukaan. Samassa laumassa elelleet Neele, Ouris ja Oda olivat myös estesukuisia KWPN-varsoja ja ne oli tarkoitus myydä Suomessa eteenpäin. Muut tammat lähtisivät mieluiten heti laidunkauden jälkeen, mutta erityisesti Neele vaikutti mielenkiintoiselta ja sitä voisi laitella vaikka kisaikäänkin asti.
Niklaksen tuotua hollantilaistammat turvallisesti Suomeen, ne ottivat ensin omalla porukallaan suomalaisen kesälaidunkulttuurin haltuun. Vasta sen jälkeen, kun muuttopöly oli laskeutunut, yhdistimme nelikon muiden laitumelle tulevien nuorten tammojen kanssa. Oli ihanaa nähdä, kuinka Napsukka oli kuin kala vedessä isossa laumassa ja se tuli muitta mutkitta kaikkien kanssa toimeen.
-Disa
Vuoden vanha Nappi oli elellyt synnyinmaassaan Hollannissa laumassa, johon kuului useampia vuoden, pari vanhoja tammavarsoja. Tallia piti Kian Donnellan, vitsikäs mutta hevosten hoidon vakavasti ottava, Thomaksen kanssa samaa ikäluokkaa oleva, irlantilaisukko. Kian huolehti aikanaan Nonosta, kun se asusteli Brittein saarilla. Kyllästyttyään renkimään muita, tallimestarina työskennellyt mies perusti oman tallin Hollantiin ja se oli Disan automaattinen valinta siitostammaksi siirtyneen Nonon sijoituspaikaksi. Napin oli tarkoitus elellä samoilla tiluksilla, kunnes se tulisi ratsutusikään. Tottakai varsa olisi mahdollista sisäänratsastaa Hollannissa, mutta Disa haluaisi aloittaa rakkaan varsansa rakentamisen ratsuhevoseksi Suomessa omalla tallilla, jossa hän saattoi seurata kehitystä ja tehdä tarvittaessa nopeitakin päätöksiä suuntaan jos toiseen.
Vaikka Kian laittoi aina tasaisin väliajoin silmäterästä kuvia, iloinen pikku riiviö tuntui kasvavan huimaa vauhtia verrattuna kotipihassa oleviin varsoihin. Sjöholmalaisten kasvupyrähdyksiä ei aina edes huomannut, kun niitä katseli päivästä toiseen. Disan mieltä lämmitti, että Kian luonnehti varsaa seuraalliseksi, uskaliaaksi ja ystävälliseksi nuoreksi hevosenaluksi. Se ei ollut sitten onneksi perinyt isänsä antipatioita ihmiskuntaa kohtaan – tai mistä tiesimme miksi Karo oli sellainen hapannaama mikä se oli.
Nyt kun Disa oli asunut helmikuun alusta alkaen Belgiassa, Monsissa, hän oli käynyt moikkaamassa Nappia aina silloin tällöin. Junalla matka Den Boschin lähistöllä sijaitsevalle siittolalle kesti noin reilun neljän tunnin verran. Disan kanssa Belgiaan muuttanut Egon -koirakin jaksoi ihan hyvin taittaa matkan, nukkuen. Disa oli laittanut joka vierailulla merkille, että Nappi oli saanut huomiota osakseen ja se oli niin taitava pikku tyttö. Onneksi hän saattoi luottaa rakkaan hevosensa olevan hyvissä käsissä, vaikka se olikin niin kaukana.
Nabila Normandine on virtuaalihevonen, eivätkä mitkään tapahtumat tässä päiväkirjassa ole todellisia
Taustasta kiitos The Inspiration Gallery, koristekuva: gerriet (lisenssi)