2. huhtikuuta 2023

Raven Crossing -tapahtuma Latviassa

Disa ei voinut kieltää, etteikö Napin puolisiskon näkeminen osallistujalistalla olisi kiehtonut lähtemään kilpailemaan Latviaan oman karkadannlaisen kanssa. Sjöholman toisen nuoren hevosen kanssa sai vielä harjoitella etenemistä esteiden välissä ennen kuin korkeutta kannattaisi nostaa, mutta 5-vuotias Nappi oli ikäisekseen hyvin sinut kroppansa kanssa. Kotona tehtyjen hyppyjen perusteella Disa ajatteli metrin olevan tähän väliin jo tammalle sopiva kisakorkeus. Nappi nyt oli muutenkin erityislaatuinen nuori hevonen, niin lunki ja pikkuvanha, ettei siitä voinut muuta kuin hyvä tulla isona. Kaikki oli ollut tammalle niin helppoa, että sen kanssa sai erityisen tarkkaan miettiä, ettei vahingossa edennyt liian nopeasti.

Napin matka Korpinkulun kartanolle taittui leppoisasti muiden hevosten mukana. Tamman oma suoritusvuoro koitti vasta sunnuntaina vähän ennen puoltapäivää, joten nuorelle jäi hyvin aikaa tutustua kisapaikan miljööseen ja tehdä rennot viimeistelevät treenit paikan päällä. Sjöholmasta lähti niin monta hevosta matkaan, että Disa epäili Napin varmaan luulevan kotinsa muuttaneen jabalandiaan. Niin hyvin se otti uuden paikan haltuun ja käyttäytyi kuin olisi ollut Latviassa iät ajat. Hömppä tervehti niin yltiökohteliaasti aivan kaikki vastaantulijat, että tamman hörinä kaikui varmaan vielä nukkuessakin kisahoitajana toimineen Cessin ja muiden tamman mölinälle altistuneiden korvissa.

Sunnuntai valkeni Korpinkulun Kartanolla orastavan aurinkoisena parin sadepäivän jälkeen, joten tunnelma kisapaikalla oli mitä mainioin, valoisa ja odotuksia täynnä, kun nuoret hevoset ja lapsiratsastajat saivat vuorostaan astella estradille. Vaikka Nappi oli ollut täysin oma itsensä, eikä ollut ottanut ylimääräisiä paineita ensimmäisestä ulkomaan kisareissustaan, taikauskoinen Disa valmistautui suoritukseen verryttelemällä ratsunsa pilkuntarkasti niin kuin ennenkin ja yrittämällä sulkeutua omaan kuplaan, unohtaen luokan muut ratsukot. Tuloslistalla heidät laitettaisiin päivän suorituksen mukaan parhausjärjestykseen, mutta loppujen lopuksi tärkeintä olisi siisti rata, kiva kokemus ja tyytyväisyys omaan tekemiseen. Siihen tähdättäisiin.

29. toukokuuta 2021

Maastoretkellä

Pieni Claudi oli nukkunut viime viikon vähän huonosti, joten omatkin unet olivat jääneet katkonaisiksi. Vaikka neidin unirytmi oli asettunut lopulta uomiinsa, itseä väsytti edelleen. Tänään ei enää tuntunut niin jyrän alle jääneeltä, joten ajattelin suunnata karvaisen naperoni, nokkelan Nappulan, kanssa pienelle maastoretkelle vielä ennen kesälaitumelle kirmaamista. Reipas nuori ratsuoppilas piti ilmoittaa toukokuun EV-tilaisuuteen, mutta osallistuminen oli siirretty syksylle muiden kiireiden tieltä.

Tuuli, joka oli Napin pihattokaveri, lähti vetohevoseksi Chrissen kanssa pitämään seuraa ja antamaan hevoslapselle henkistä tukea. Fiksu kolmevuotias oli onneksi enemmän isänsä kaltainen rohkelikko, joka tyytyi ainoastaan kuikuilemaan maisemia uteliain mielin. Emänsä Nono saattoi huonoimpina hetkinä pyöritellä silmiään jokaiselle tippuvalle puunlehdelle. En tiedä johtuiko se omasta väsymyksestä vai mistä, mutta ihan oli tulla tippa linssiin, kun ajattelin miten hieno ja selväpäinen nuori hevonen minulla oli kasvamassa.

"Jäikö Claudi hyvillä mielin Maj'n hoitoon?" Chrissen kysymys tuli hyvään kohtaan, katkaisten alkavan tunnekuohuni.
"Joo, kyllä" vastasin potien vähän huonoa omatuntoa siitä, että reilu kolmikuinen tyttö oli jäänyt päikkäreille mummin kanssa.

Sitä en epäillyt, etteikö Claudia ollut hyvissä käsissä. Thomaksen äiti oli ikionnellinen ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja lähestulkoon muutti Sjöholman itäsiipeen heti, kun ensimmäisen kerran kysyimme uudelta isoäidiltä apua. Nuorena flikkana Maj-Len oli varsinainen maailmankansalainen, joten naisella oli rento ja avoin katse maailman menoon. Vaikka Maj oli innokas ja avulias isoäiti, hän ymmärsi myös poikansa perheen oman ajan ja tilan tarpeen, eikä hän paheksunut sitä, että tuoreet vanhemmat joutuivat lapsen lisäksi huolehtimaan eläinlaumastaan. Arvostin Maj'ta, hänen apuaan ja hienovaraisia neuvojaan hirveästi. Oma äitini, jonka kanssa välit olivat nykyisin vähän niin ja näin, oli nähnyt Claudian kerran. Kovasti hän kyseli uusia tapaamisia, mutta turha mitään oli sopia, kun rouva perui aina kaiken kalkkiviivoilla.

"Mitähän Nappi sinun äitille ja pikkuveljelle kuuluu Hollantiin?" taputin ruunikon ratsuni silkkistä kaulaa yrittäen olla vaipumatta liian syviin ajatuksiin. Tamma käveli varmoin askelin hiekkatietä pitkin, mutta käänsi nyt vienosti päätään. Mulkoiltuaan minua hetken silmäkulmansa takaa, hevonen pärskähti vaativaan sävyyn, kuin tuhahtaen.

Seuraavan kerran istuisin tämän tamman satulassa vasta ensi syksynä, joten nautin toistaiseksi viimeisistä hetkistä. Nappi oli todella varmajalkainen ja tasapainoinen nuoreksi hevoseksi, joten odotin mitä sen kanssa tultaisiin vielä kokemaan. Salaa toivoin, että jos tyttäreni koskaan innostuisi esteratsastuksesta, tässä voisi olla reilun kymmenen vuoden päästä hänelle se opetusmestari.
-Disa

22. toukokuuta 2020

Nappen muuttaa Suomeen

Sjöholman tammapihatto oli tullut todettua hyväksi ja toimivaksi, joten teimme Thomaksen kanssa ehkä hieman yllättävän päätöksen tuoda Nappi Suomeen jo tässä vaiheessa eli kaksivuotiskeväänä. Olisihan tamma voinut olla vielä ihan hyvin noin vuoden ajan Hollannissa, jossa sen ylläpito oli ollut kohtuullisen edullista. Halusin kuitenkin hevosen omaan talliin jo nyt, jotta voisimme vuoden päästä aloittaa ratsukoulutuksen heti. Sitä ennen halusin luoda Nappiin siteen ja oppia ymmärtämään sen sielunmaailmaa. Hevonen oli sukujuurtensa vuoksi hyvin tärkeä itselleni ja sen molemmat vanhemmat tuntien hieman kyseenalaistin Kianin suitsutusta tammavarsan rennosta luonteesta. Kaikessa muussa saatoin luottaa Kianiin 101 %, mutta nyt liikuttiin liian harmaalla alueella. Saattoihan mies puhua totta, mutta en uskonut, ennen kuin saatoin todeta asian omin silmin.

Jottei Nappi tulisi tuntemaan oloaan niin ulkopuoliseksi "uudessa kulttuurissa", ostimme sille pari kaveria Hollannista matkaan mukaan. Samassa laumassa elelleet Neele, Ouris ja Oda olivat myös estesukuisia KWPN-varsoja ja ne oli tarkoitus myydä Suomessa eteenpäin. Muut tammat lähtisivät mieluiten heti laidunkauden jälkeen, mutta erityisesti Neele vaikutti mielenkiintoiselta ja sitä voisi laitella vaikka kisaikäänkin asti.

Niklaksen tuotua hollantilaistammat turvallisesti Suomeen, ne ottivat ensin omalla porukallaan suomalaisen kesälaidunkulttuurin haltuun. Vasta sen jälkeen, kun muuttopöly oli laskeutunut, yhdistimme nelikon muiden laitumelle tulevien nuorten tammojen kanssa. Oli ihanaa nähdä, kuinka Napsukka oli kuin kala vedessä isossa laumassa ja se tuli muitta mutkitta kaikkien kanssa toimeen.
-Disa