Pääsiäisestekisat 11.4.2020

Stall Sjöholmassa järjestetään 11. huhtikuuta villit virtuaaliset estekilpailut, joissa tarinoidaan vähän pääsiäistä juhlistaen. Kilpailujen vastuuhenkilönä toimii Disa Sund (disasterne@gmail.com). Kilpailujen luokat ovat tuotosluokkia, jotka tuomaroi Disa Sund.

Yleinen info:
- Järjestyspaikkana Stall Sjöholma
- Luokat hypätään sään salliessa ulkokentällä
- Verryttely maneesissa

Kilpailun säännöt:
- Tekstituotosluokat
- Luokat arvostellaan tehtävänannon noudattamista, kekseliäisyyttä ja hyviä oivalluksia silmällä pitäen.

Osallistuminen:
- Yhteen luokkaan mahtuu 30 ratsukkoa
- Yksi (1) hevonen enintään kahteen (2) luokkaan
- Enintään kolme (3) ratsua/ratsastaja/luokka
- Yksi hevonen vain kerran yhteen luokkaan

Osallistumiset vain allaolevassa muodossa sähköpostiin disasterne@gmail.com otsikolla "Pääsiäinen". VIP 11.4.2020. Liitä tarina mukaan heti osallistumisviestiin!

Luokka [rv]
Ratsastaja - Ratsu (estekorkeus)
tarina

Luokat

Luokka 1.
Kerro kisasuorituksesta tai -päivästä. Sisällytä tarinaan mahdollisimman monta pääsiäisen aikaan liittyvää sanaa. Tummenna sanat tekstistäsi. Arvostelussa otetaan huomioon, kuinka soljuvasti ne on saatu sisällytettyä tekstiin.

Luokka 2.
Kevätpäiväntasaus kääntää katseet kohti valoa ja lämpöä. Onko tällä ollut vaikutusta sinuun ja/tai ratsuusi? Tarinoi. Kertomuksen ei tarvitse liittyä varsinaisesti tähän hetkeen, mutta sillä tulisi olla jokin merkitys johonkin kisapäivänä tapahtuneeseen tai mielessä käyneeseen ajatukseen.

Luokka 3.
Mikä vanha sanonta, uskomus tai ennuste kuvailisi parhaiten teidän suoritusta ja/tai siihen valmistautumista? Kerro tai tarinoi. (Esim. "Pitkä kuin nälkävuosi"...)

Estekorkeus

Voit valita kaikissa luokissa esteiden korkeudeksi 50cm, 80cm, 100cm, 120cm tai 130cm.

Palkinnot

Sijoittuneille ruusukkeet

Ruusukkeista kiitos Equestrian PRO

Tulokset

Luokka 1. (4)

Erinomaisia pääsiäistarinoita, jotka olisi kaikki voineet olla voittajia. Ykkönen valloitti hyvänmielen tarinana.

1. Salma Stjärndahl - Bonnie KN (120 cm)
2. Arne Rosengård - Harlessie (50cm)
3. Jeramy Raeske - Kallan Leafrain (100cm)
4. Aaron Nevanoja - Kastehelmen Carambola (130cm)

1. Pysähdyimme ajomatkalla Citymarketissa. Parkkipaikka oli niin täynnä, että näin etuikkunan läpi siiloutuvassa himmeässä kevään valossa, miten kisakuskiksi lupautuneen Pyryn otsalle kohosi rivi pieniä hikihelmiä vaivihkaa kuin pajunkissat autereiseen huhtikuun metsään.

"Ootko ihan varma, ettei ajeta suoraan Sjöholmaan?" Hän kysyi minulta kolmannen kerran samalla, kun yritti runtata vetoautoa linkkuveitseksi.

Mutta revenneet kisahousut olivat revenneet kisahousut, eikä palmusunnuntaina taatusi löytynyt yhtään niin sielukasta hevostarvikeliikkeen pitäjää, että hän olisi palannut pääsiäislomaltaan ja avannut kauppansa ovet minulle. En ollut ottanut varahousuja mukaan, joten vaihtoehtoja oli tasan yksi.

Viimein Pyry sai auton aivan parkkipaikan reunalle, ison perhevaunun ja mintunvihreää kevätruohoa puskevan ojan väliin. Ojasta nouseva mehevän multainen lemu toi minulle mieleen lapsuuden pääsiäislounaat. Mamma oli herännyt puoli seitsemältä kokkaamaan, eikä minulle ollut edelleenkään selvinnyt, miten hän sai kammottavalta haisevan lampaanpotkan, joka makasi säälittävänä ja raakana tiskipöydällä, muuttumaan muutaman tunnin kuluttua oikeaksi juhla-ateriaksi.

Muisto lampaasta sai minut jostain syystä puistelemaan hartioitani, aivan kuin sen kokemat kärsimykset olisivat olleet verho, jonka läpi huomaamattani kävelin. Onneksi en enää syönyt lihaa, mietin astuessani Cittarin kiirastulimaiseen hulinaan. Pidin lampaat mieluiten poissa pöydältäni.

Saatuani syliini jeesuksenripsenvalkeat housut (jotka menivät melkein kisahousuista, ei kukaan yhden startin aikana huomaisi eroa) päätin vilkaista miten Bonniella auton takaosassa meni. Kun kalistelin sivuoven auki, se käänsi pimeydessä kauniinmuotoisen päänsä minua kohti ja pärskähti. Se näytti pieneltä somalta pääsiäismunalta kirkkaansinisessä loimessaan ja harja tiiviille kananmunankuorenvärisille sykeröille nostettuna. äkkiä minua alkoi naurattaa. Työnsin pääni Pyryn puolelle.

"Paljon kello on, ehdittäiskö me pitää pieni tauko? Tää ajomatka on ollut yks kärsimysnäytelmä."

Pyryn käsivarrella keikkui pari patonkia ja pasharasiat kummallekin, kun hän harppoi Cittarin pääovilta takaisin kohti traileria. Olin ottanut Bonnien ulos ja annoin sen mupeltaa rairuohomaisen hentoja ruohonkorsia ojanpielestä. Huomatessani pasharasiat minusta pääsi ilahtunut kiljahdus.
"Nytkö me jo juhlitaan!" Huudahdin. "Ennen kisoja!"
"Eiks Jeesuksellakin ollu viimeinen ehtoollinen", Pyry kysyi pieni leikkisä hymy suupielessään roikkuen. "Jos kisoista tuliskin yhtä mämmiä, niin ainakin oltais saatu nauttia ennen sitä."

Kyykimme Pyryn kanssa kylmää hohkaavan maan yllä mutustellen aterioitamme. Bonnie teki selkäni takana selvää pajunvitsoista, joita kasvoi ojan yllä. Jonkin ajan kuluttua (kun Pyry jo availi omaa pasharasiaansa) muutama keltapilkkuisiin huiveihin pukeutunut trulli tuli ulos Cittarin ovista trippimehut käsissään.

"Kattokaa! Hevonen!" Kiljui matalampi trulli niin, että piha raikui, ja kohotti palleroisen kätensä trippimehuineen kohti meitä ja Bonnieta.

"Jooko-jooko-jooko!" Toinen trulli karjui takana kulkeville oletetuille vanhemmilleen vaivautumatta tarkentamaan kysymystään sen enempää. Näin kaukaa, että vanhemmat vastasivat jotakin (ilokseni huomattavasti sivistyneemmällä äänenvoimakkuudella).

"Mihinhän ne pääty?" Pyry kysyi mietiskellen.

Se oli selvää. Trullit vanhempineen olivat jo muuttaneet kurssiaan ja vyöryivät meitä kohti.

Lähietäisyydeltä pienet noitalapset olivat paljon herttaisempia kuin kaukaa. Kuin heidät olisi lumottu - niin suuri oli muutos ovella karjuvista olennoista näihin kahteen kainoon lapseen, jotka tuijottivat Bonnieta kuin pyhää ilmestystä.

"Saako sitä silittää?" Isompi trulli melkein kuiskasi. Nyökkäsin heille.

Kuin Bonnie olisi ollut roihuava pääsiäiskokko, jota vain töin tuskin saattoi lähestyä! Lapset kohottivat varoen kätensä ja hivelivät sen valkeaa karvaa. Bonnie oli keskittynyt henkilökohtaiseen virvontasessioonsa pajupuun kanssa, eikä reagoinut heihin oikeastaan mitenkään. Hivelynsä lomassa pieni trulli kääntyi kohti minua ja kysyi:
"Mitä te teette täällä Sittarin pihalla?"
"Me ollaan menossa kisoihin", vastasin.

Lapset näyttivät (jos mahdollista) vieläkin vaikuttuneemmilta. Uumoilin, että Bonnie oli noussut vielä yhden kastin ylemmäs - aiemmin se oli ollut vain hienojen hevosten kategorian ykkösopetuslapsi (ja vielä aivan heidän kauppareittinsä varrella!), nyt joku, joka heidän silmissään kykeni luultavasti johdattamaan ylösnousevat sielut taivaaseen ja takaisin.

Katseeni kohtasi trullilasten vanhemmat ja vaihdoimme vaivihkaisen hymyn.

Se joka väitti, ettei hevosurheilu synnyttänyt muuta kuin ristiinnaulitsemiseen verrattavia epäonnistumisia tai liian leuhkaksi tekeviä vahinko-onnistumisia, ei ollut koskaan pysähtynyt kisamatkallaan tavallisen Citymarketin parkkipaikalla ja nähnyt sitä iloa, joka pienten lasten silmiin syttyi, kun he näkivät pihalla ruohoa syövän hevosen.

2. "Kristus sentään", Suvi Henttonen puuskahtaa ja saa kartanonisäntä Arne Rosengårdin kulmat kohoamaan. "Tuo sinun hevosesi on kyllä niin valtava, että mahtuisimme ponin kanssa kumartumatta kulkemaan sen ali."
"Niin", Arne tuumaa rauhallisesti ja jatkaa ratsuttajan viitoittamalla tiellä: "Onhan se aina melkoinen ylösnousemus kun hilaan omat vanhat luuni Lexien satulaan."

Suvi osaa arvostaa kristillistä vitsiä, mutta liukuu silti kepeämmille vesille seuraavassa puheenvuorossaan:
"On toi ponin väri kyllä hauska kun se vaihtuu vuodenajan mukaan. Nyt se on sopivasti tipunkeltainen. Onneksi se ei kuitenkaan vieläkään ole keksinyt alkaa kukkoilemaan. Onni on järkevä ori."
"Ja orina se siksi saa pysyäkin", Arne lupaa juhlallisesti kiinnittäessään Lexien suitsien leukahihnaa.
"Olisikin synti ruunata noin sievä ja hyväsukuinen poni."
"Niin, mutta sitäkin kyllä harkitaan, jos alkaa näyttää siltä että se alkaa liikaa pöyhkeillä. Lasten poni kuitenkin, joten turha ottaa riskiä, että jotakin sattuu", Arne muistuttaa ja Suvi on samaa mieltä.
"Totta. Ei sovi osaamattomiin käsiin viriilit taikka karjaat orit, ja, anteeksi vain, lapsilla on tapana olla vähäsen mämmikouria vaikka olisi kuinka taitavasti opetettuja."

Arne Rosengård, ylpeä isä ja isoisä, ei kovasti pidä tuollaisista lapsia aliarvioivista lausunnoista. Riidanhaastamisen sijaan hän kiinnittää kuitenkin huomionsa nuoreen ratsuunsa, joka katselee ja kuulostelee ympäristöään korvat pääsiäispupumaisen terhakkaasti tötteröinä. Hevonen on huolissaan, mikä ei yllätä Arnea. Ympäristöä piristävät kirkasväriset narsissit ja tulppaanit sekä virpomavitsakoristeet ovat jotakin, mitä Lexie ei kotitallillaan ole nähnyt. Miedosti huvittuneena mies pohtii, mahtaakohan tamma suostua ylittämään estettä, jonka johdinten viereen on aseteltu karitsapehmolelut.

Niin tai näin, tästä alkaa Lexien estekilpailu-ura.

"Ethän sinä paria pajunkissaa pelkää", Arne mumisee tyynnyttelevästi hevoselleen. "Niin kauan meillä lienee kaikki hyvin, kun ei ihkaeläviä trulleja tupsahda yleisö täyteen."

Ja onko se nyt niin vakavaa, jos tästä tuleekin täysi pääsiäismunaus?

3. Jeramy tuijotti Lellen vasenta takajalkaa, pieni ryppy keskellä kulmakarvojaan. Ori oli nukkunut mitä ilmeisemmin hyvin, sillä hevosella oli keltainen tahra takajalkansa sisäsyrjällä. Kenenkään ei tarvinnut kyseenalaistaa mistä olkipedillään maannut punaruunikko oli sen saanut. Se, miten tahra oli selvinnyt huomaamatta kotitallilta kisapaikalle saakka, oli todellinen mysteeri.
"Se näyttää vähän tipulta", Heli kommentoi saaden hevosen omistajan mulkaisemaan itseään. Tämän sieti varoa sanojaan siinä seurassa, välttääkseen ristiinnaulitsemisen uhan.
"Pese se", Jeramy lähes jylähti, sillä hänen kilpahevosensa ei tanssisi keltaisessa kusitahrassa hetkeäkään Stall Sjöholman tallin pihassa.
"Palan kohta varmaan kokossa, mutta sä näyttäisit kyllä söpöltä tipuna. Tai vaikka jäniksenä, jos sun korvat olisi vähän suuremmat", Heli kuiskasi ja varmisti, että pajunkissoja ihastelemaan lähtenyt hevosenomistaja ei kuullut. Jeramy selasi puhelintaan auton konepellin vierellä ja näytti siltä, kun olisi juuri syönyt sammiollisen mämmiä.
"Joutaisit sinäkin kyllä kohta paastolle, jos jatkat ahmimista tuohon tahtiin", Heli huomautti virnistellen heinäverkkoaan trailerin sivuovesta nyhtäävälle orille. Lelle tuhahti ja heilautti häntäänsä tylsistyneen näköisenä, vaikka Heli tiesi, että se piti siitä, että sille jutteli.

Lelle myös yritti syödä koristenarsisseja heidän kävellessä parkkipaikalta käsihevosalueelle. Jeramy asteli kaksikon edellä, sillä tämän pitäisi tutustua rataan ennen luokan alkua.
"Varo noita tammoja, toisella niistä näyttää olevan kiima", mies huusi ennen, kun katosi kisa-alueen hulinaan.
"Kuulitko, Lelle? Pidetään kaikki munat korissa, jooko? Ei lähdetä machoilemaan."

4. Pääsiäistä edeltävä hiljainen viikko oli juuri päättynyt, kun heräsin aamulla asuntoni ovikellon soimisen laukaisemaan koirani haukuntaan. "M-mitäh...", kömmin sängystä ylös ja vedin ensimmäiset käteen osuvat vaatteet päälleni. Komensin koiran pois ovelta päästäkseni avaamaan oven pimputtelijalle. Oven takana oli kaksi pientä tyttöä pääsiäisnoidiksi pukeutuneina. "Virvon varvon tuoreeks terveeks...", kuuntelin pikkunoitien virvontalorun loppuun haukotellen välissä. Pyysin tyttöjä odottamaan, kun kävin kaivamassa keittiön kaapista pari suklaamunaa. Sain suklaamunista vastineeksi yhden hienosti koristellun vitsan ja iloiset kiitokset. Virpojien lähdettyä katsoin kelloa ja huomasin, että minun piti pian lähteä jo Stall Sjöhalman estekisoihin Rambo-orin kanssa.

Saavuin Sjöholman parkkipaikalle trailerini kanssa hitusen myöhässä, sillä kotitallilla oli ollut Pääsiäisen kunniaksi mämmitarjoilu ja olin uppoutunut sen syömiseen liian pitkäksi aikaa. Jätin Rambon vielä traileriin, kun menin ilmoittamaan meidät saapuneiksi. Ilmoittautumispaikalla oli hienot pääsiäisteemaiset koristeet - pajunkissat, narsissit ja rairuohot. "Moi, Aaron ja Kastehelmen Carambola", ojensin paperit ilmoittautumisen yhteydessä. "Kiitos, tervetuloa", nainen vastasi. Varustin Rambon ja suuntasimme verryttelemään maneesiin, jossa oli jo muitakin ratsukoita hyvää vauhtia ratsastamassa. Jotkut ratsastajista olivat innostuneet koristelemaan ratsujaan pääsiäiskoristeilla, sillä hevosilla oli harjassa ja hännässä roikkumassa jos jonkinlaista pääsiäistipua ja keltaista nauhaa. Rambo ja minä olimme paikalla ihan tylsinä, mutta kävellessämme alkukäyntejä joku tarjosi meillekin harjaa koristamaan pienen pajunoksan pätkän. Naurahdellen kiinnitimme sen Rambon harjaan samalla, kun ori yritti pistellä pienen oksanpätkän poskeensa. Verryttelyssä Rambo oli tuntunut varsin lupaavalta ja kisasuorituksemmekin meni ihan hyvin lukuunottamatta yhtä pudonnutta puomia. Jäimme jännittämään tuloksia.

Luokka 2. (2)

1. Suvi Henttonen - Pikkupellon Cottonsaur (50cm)
Pienen ponin kullanhohtoinen karva on pehmeää ja hopeaiset jouhet laskeutuvat sulavina kuohuina kaulalle. Suvi ei raaski letittää niitä, vaikka kilpailuissa ollaankin. Jotakin pientä menetetään satuponimaisuudesta, jos jouhia aletaan kesyttää.

Suvi pitää satuponista. Prins saattaa olla vain työprojekti, mutta ratsuttajan rinnassa sykähtelee yhä pienen ponitytön sydän, josta liikenee palanen jokaiselle söötille pikkuponille.

Auringonpaisteessa kimaltelevan ponin henkeäsalpaavan suloinen ulkomuoto on vain pikkiriikkinen ranskalainen viiva sen hyvien ominaisuuksien listassa. Mitä pidemmälle kevät on edennyt, sitä enemmän on Suvi löytänyt siitä hyviä puolia, ja mikä parasta: niitä ei ole tarvinnut edes etsiä. Ne ovat ruvenneet säkenöimään kuin jalokivet Lumikki-piirrosanimaatiossa.

Tietysti ponien kanssa työskentely on mukavinta silloin, kun taivaalta ei sada räntää eivätkä jalat jäädy kiinni märkään maaperään, mutta on tässä kasvaneessa kiintymyksessä kyse muustakin.

Prins-ponin luonne on ollut valoisa aina, mutta kevät on tuonut siihen uudenlaista iloa ja pirtsakkuutta. Ehkä treenin myötä kohentuneella kunnollakin on jotakin tekemistä asian kanssa, mutta Suvi on varma: poni peilaa myös hänen omaa kevätmielialaansa. Kesän lapsena kevätkuukaudet ovat aina olleet hänelle voimistuva lupaus siitä, että lempiaika koittaa jälleen.

Tänä vuonna intoa latistaa vain se tosiasia, että kesän tullen poni on palannut omistajiensa laidunmaille, eikä Suvi tiedä tarvitaanko hänen ratsutuspalveluitaan enää syksyn koittaessa. Se pieni haikeus rinnassa räpiköiden Suvi jättää jouhikuohut valtoimekseen ja suuntaa fokuksensa verryttelyyn ja sitä seuraavaan tärkeään hetkeen: pikku-Prinsin ensimmäiseen estekilpailustarttiin.
Mukavan tunnelmallinen kerronta, jossa saa otetta ratsukon historiaan ja tulevaan. Kevät on tuonut iloa, mutta myös haikeaa luopumista.

2. Rasmus Alsila - Bertram (120cm)
Me oltiin juuri pakkaamassa kamoja lähteäksemme Sjöholman kisoihin, kun mä tajusin tehneeni virheen.

Mä olin:
a) ilmoittanut aiemmin viikolla Branin kotitallille Auburniin, että Bran saisi ulkoilla aurinkoisina kevätpäivinä ilman loimea
b) ollut ilmoittamatta Auburniin, että me lähdettäisiin lauantaina puolenpäivän jälkeen kisoihin

Niinpä mä kamat autoon pakattuani löysin Branin tarhasta mudalla kuorrutettuna. Sen tarha oli sulanut kokonaan vasta pari päivää aiemmin, sillä siihen paistoi kunnolla vain aamuaurinko, ja ori oli todellakin ottanut ilon irti kurasta. Se oli sen näköinen, että oli piehtaroinut koko aamun, ja jo yllättävän lämmin kevätaurinko oli kuivattanut mutakerroksen sen karvan pintaan.

Aikataulu ei todellakaan antanut myöten Branin pesemistä, joten hetken panikoinnin jälkeen mä otin sen talliin, laitoin käytävälle kiinni ja aloin harjata niin vimmaisesti, että mun käsi oli minuutin päästä väsyneempi kuin koskaan salitreenin jälkeen. Luojan kiitos mä olin vasta jokunen viikko aiemmin löytänyt Branille hoitajan, joka otti orin toisen kyljen hoitaakseen. Kun mä ja Cella oltiin saatu hevonen harjattua, lattia oli kuivuneesta kurasta ruskea ja Bran periaatteessa puhdas, mutta edelleen aivan törkeän näköinen. Se oli kirjava, joten ruskeat laikut sinällään näyttivät kohtuullisen siisteiltä, mutta muta oli värjännyt hevosen valkoiset osat harmaanrusehtaviksi eikä asialle ollut melko lailla mitään tehtävissä ilman shampoopesua.

"Pitäisikö sen antaa piehtaroida uudestaan, ja harjata vähän vähemmän, niin jos se olisi kauttaaltaan ruskea", Cella ehdotti. Mä voihkaisin tuskasta ja vilkaisin kelloa. "Ei meillä ole nyt kyl aikaa enää mihinkään. Pakko vaan lähteä." "Tuskin kukaan kehtaa eläinsuojeluilmotusta kuitenkaan tehdä", Cella kannusti, ja niin me sitten lähdettiin – me ja hevonen, joka oli sen näköinen ettei sitä ollut kukaan harjannut koko keväänä, mutta itseensä hämmästyttävän tyytyväinen.
Hoitajalta nerokas neuvo antaa hevosen piehtaroida itsensä kokonaan ruskeaksi. :) Hyvä muistutus, ettei kevääntulo ole aina pelkkää juhlaa – ainakaan jos hevosessasi on yhtään enemmän valkoista...

Luokka 3. (0)

© Koristekuvat Pixabay