Stall Sjöholmassa järjestetään 28. huhtikuuta virtuaaliset estekilpailut, jotka ovat Esteratsastusjaoksen alaiset. Kilpailujen vastuuhenkilönä toimii Disa Sund VRL-03335 (disasterne@gmail.com). Kilpailujen luokat ovat tuotosluokkia, jotka tuomaroi Disa Sund. Luokat arvostellaan tehtävänannon noudattamista, kekseliäisyyttä ja hyviä oivalluksia silmällä pitäen.
Yleinen info:
- Järjestyspaikkana Stall Sjöholma #SJOB6302
- Luokat hypätään sään salliessa ulkokentällä, verryttely maneesissa
Kilpailun säännöt:
- Ponikokoiset korkeintaan 130cm luokkiin
- VRL-tunnus on pakollinen, seuraan kuuluminen suositeltavaa
- Hevosen VH-numero ei ole pakollinen
Osallistuminen:
- Yhteen luokkaan mahtuu 30 ratsukkoa
- Yksi (1) hevonen enintään kahteen (2) luokkaan
- Enintään kolme (3) ratsua/ratsastaja/luokka
- Yksi hevonen vain kerran yhteen luokkaan
- Samaan luokkaan osallistuvat saman luokkaotsikon alle, kiitos!
- VIP 26.4.2019
Osallistumiset vain allaolevassa muodossa sähköpostiin disasterne@gmail.com otsikolla "ERJ5".
Liitä tarina mukaan heti osallistumisviestiin!
Luokka [rv]
Ratsastaja (VRL-tunnus) - Ratsu VH- (estekorkeus)
tarina
Luokka 1.
Kerro kisasuorituksesta tai -päivästä. Sisällytä tarinaan seuraavat sanat: paju, maalaus, pupu & suklaa. Sanoja saa taivuttaa. (max. 300 sanaa)
Luokka 2.
Kirjoita kisapäivästä tai -suorituksesta sisällyttäen siihen mahdollisimman monta kevään merkkiä. Apua yleisiin kevään merkkien bongaamiseen esim. Värinauttien kevätbingosta. Arvioinnissa huomioidaan, kuinka hyvin merkit on saatu solutettua tarinaan.
Luokka 3.
Sjöholmaa ja kisoja kohti matkaa tehdessä joku kotopuolesta ottaa yhteyttä. Jommankumman puhelimen akku kuitenkin loppuu, etkä aivan tajua mitä sinulle yritettiin viestiä ja kiireessä juttu ehtii jo unohtua. Vasta kisapaikalla ymmärrät, millä asialla soittelija/viestittelijä oikein oli. Kerro tapauksesta ja sen vaikutuksista kisapäivään vapaamuotoisesti.
Voit valita kaikissa luokissa esteiden korkeudeksi 50cm, 80cm, 100cm tai 130cm.
1. Riri (VRL-14627) - Balletic Charette VH18-298-0005 (100cm)
Olin syönyt pupun muotoista suklaata koko automatkan kotitallilta kisapaikalle asti. Yllättäen ne yhdistettynä jännitykseen saivat mahassa vääntämään aivan huolella istuessani satulassa odottelemassa omaa vuoroani hypätä esterata. Hammasta purren pohdin seinien hyvää maalausta kunnes sain luvan lähteä - ja sittenhän sitä mentiin. Lähtöluvasta innostunut Bella hyppelehti esteiden yli kuin pupu eikä ollut epäillystäkään osuiko kavioiden kärjet puomeihin. Laukkapätkillä kontrolli oli vähän hakusessa Bellan laukattua voimakkaasti kohti seuraavaa loikkaa. Esteet menivät onneksi silti yli häsläämättä liikaa.
Olin ehkä ennättänyt ajatella että vauhti olisi meille ongelma päinvastoin aiemmin. Olin vielä ulkona miettinyt patistaisinko kisahoitajan Jonnan hakemaan pajua raipan sijaan jolla olisin saattanut lätkiä Bellaan vauhtia, mutta se osoittautui hyvin turhaksi ideaksi. Sijoitus ei jäisi tätä menoa ainakaan vauhdista kiinni. Paluumatkalla olisin ansainnut lisää niitä supermarketin pupun mallisia suklaita jos nyt selviämme radan loppuun asti elossa.
1. Riri (VRL-14627) - Balletic Charette VH18-298-0005 (130cm)
Kohti toista luokkaa vain! Bellalla oli riittänyt vauhtia aikasemmalla radalla turhan paljon ja jännittyneesti taluttelin sitä ulkosalla seuraavaa luokkaa odotellen - tamma ei pitänyt hirveästä odottelemisesta vailla mitään tekemistä. Ulkona kävellessä oli hyvin aikaa tutkia katseella ympäristöä: kevätaamun aurinko oli sulattanut kaikki jäät ja lumet ojien varsilta tehden pieniä solisevia puroja sinne sun tänne, linnut laulelivat ja tien varsiin oli puhjennut kauniin keltaisia leskenlehtiä. Tiellä talsiessa Bella perässä kävellen saatoin vain ajatella ettei kumppareistakaan ollut haittaa kun tiellä oli vähintään viiden metrin välein vesilätäkköjä siellä sun täällä jolloin tien yli viilettänyt siilikin sai pujotella miltein henkensä edestä kulkureitillään. Elohopean kavuttua plussa-asteiden puolelle ja koivuihin silmujen puhjettua iski automaattisesti myös iki-ihana allergiakausi eikä täten yllättänyt että tallin pihaan palattuamme Bellan kanssa olin aivastellut suurin piirtein keuhkoni pihalle saakka.
Jäätelöä mussuttanut Jonna hyppelehti vastaan kännykkää heilutellen.
"Joo joo, yritin etsiä sua kanttiinin puolelta, teidän pitäisi lähteä kohta tokaan verkkaan nappaamaan onnistuneet hypyt. Nyt on kyseessä the luokka!" Jonna selosti ja ohjeisti huitoen kännykkäkädellään surisevia kärpäsiä ympäriltään varoen jäätelöä toisessa kädessä.
"Vitsi kun näiltä pörriäisiltä ei vaan välty! Joko kärpäset, perhoset tai vaikka pirun leppäkertut lentävät korviin ja suuhun", Jonna puuskaisi ja haukkasi jäätelöään. Jäätelöähän ei purtu, mutta sitä Jonna ei ymmärtänyt. Räystäiltä tippuneen veden äänen lomassa pomppasin Bellan satulaan. Häikäisikö aurinko oikeasti näin kovin korkeammalla? Lähdimme kävelemään verkka-alueelle.
"Toissapäivänä töissä lapselta karkasi aikainen vappupallo kun se säikähti katuja lakaisevaa konetta. He olivat kai odottelemassa äitinsä kanssa pyörää huollosta ja kappas keppanaa ei pallo pitkälle päässyt lapsosen kädessä", Jonna tirskui vahingoniloisesti.
"Olet kamala. Miksi kerroit edes tästä?"
"Että ottaisit rennosti! En pidä lapsista, siksi tämä oli hauskaa - kai", Jonna pohti.
Verkka-alueelle päästyäni toivon Bellalta vauhtia ja ponnua, mutta kontrollia. Se saataisi nähdä miten tässä kävisi. Ajattelin kotona takapihalla nousseita tulppaaneita ja aidan vieressä kasvaneita joka keväisiä sinivuokkoja. Jokohan ne kaikki kukkisivat? Sitten ratsastetaan.
Keväisen energiabuustin myötä niukkaan luokkavoittoon.
2. Tuire (VRL-00345) - Hengenvaaran Usvahukka VH18-018-1183 (90 cm)
Heräsin aikaisin, koska aamuaurinko sarasti verhojen välistä suoraan silmiin. Jäin hetkeksi vielä makaamaan sänkyyn, kuuntelemaan talitinttien ja muiden lintujen laulua ja veden liplatusta räystäistä. Lopulta nousin ja avasin verhon: Pihalla naapurin istuttamat tulppaanit oli jo noussut ylös, perhosia lenteli kukkivien sinivuokkojen ympärillä ja joku huolsi polkupyöräänsä. "Ai että, kunpa kesä kiirehtisi, olisi mahtavaa päästä syömään jäätelöä rannalla", haaveilin ääneen.
Katsoin puhelimesta ilmatieteenlaitoksen sivuilta, että on luvannut plussaa koko päiväksi, mutta laitoin silti varmuuden vuoksi kevätpipon päähän. Kaikki jäät oli jo sulanut isoiksi vesilätäköiksi, joten laitoin suosiolla kumpparit jalkaan. Kävellessäni kohti talleja näin kuinka pieni siili kiiruhti tien yli. Se meni kukkivien leskenlehtien läpi, jolloin kärpäsparvi nousi suristen ilmaan.
"No niin, tyttöseni, se on kisapäivä tänään!" Tervehdin rautiasta suomenhevostammaa, joka nuokkui karsinassaan. "Käydäänpä vähän kävelyllä ennen kuin lähdetään reissun päälle." Laitoin tammalle riimun päähän ja narun siihen kiinni ja talutin sen pihalle. "Olisi pitänyt ottaa aurinkolasit päähän, tuo aurinko häikäisee aikamoisesti", juttelin tammalleni. Tervehdin tallin asfalttia lakaisevaa työntekijää, joka aivasti terävästi. "Kevät on muuten ihan kiva, mutta tää hiton siitepöly on rasittavaa", hän sanoi pyyhkiessään nenäänsä paperilla.
Käytiin tamman kanssa pienellä maastokävelyllä, pysähdyttiin purolle kuuntelemaan sen rauhoittavaa solinaa ja katselin kuinka koivuihin oli ilmestynyt ihanan kirkkaita vihreitä silmuja. Isolla kivellä loikoili pieni kyykäärme nauttimassa lämmöstä ja sen vieressä kipitti leppäkerttu. "Juu, eiköhän se ole aika lähteä takaisin kotiin, niin ei myöhästytä päivän koitoksesta", sanoin tammalle ja ohjasin sitä kääntymään takaisin kotiin.
Olin pakannut tamman vermeet edellisenä päivänä valmiiksi autoon, joten kävin vain pikaisesti läpi, että sieltä varmasti löytyi kaikki ja laitoin sitten tamman traileriin. Kevään saapumisen huomasi myös ajaessa, koska monilla pelloilla oli jo aloitettu peltotyöt. Moni pelto vilisti valkoisenaan, kun lokit etsivät sieltä ruokaa. Kisapaikalle ei ajanut kuin reilun tunnin, joten olimme hyvissä ajoin paikalla ja pääsin lämmittelemään Likan kanssa ennen suoritustamme.
Ihanan rauhallinen tarina, jossa lukija jäi itsekin nautiskelemaan kaikista kevään merkeistä.
1. Tuire (VRL-00345) - Hengenvaaran Usvahukka VH18-018-1183 (90 cm)
Olin jo puolessa välin matkaa Sjöholman estekisoihin, kun naapurini soitti. Puhelin tärisi telineessään auton tuuletinritilässä, joten liu'utin sormeani vihreän luurin kuvaa pitkin ja laitoin kaiuttimen päälle. Vastasin tottuneeseen tapaan koko nimelläni. "Jenny tässä moi, joko sää lähdit?" Kerroin, että olin lähtenyt puolisen tuntia sitten. "No hitto, sulta meinaan jäi tänne tallille toi.." Kuului vain piippaus, kun puhelin katkesi. Anteeksi mitä, mikä multa jäi? Olin motarilla hevostrailerin kera, joten en voinut soittaa hänelle takaisin. Ja vaikka olinkin lähtenyt hyvissä ajoin, en voinut kääntyä muista rampeista pois jollekin pysäkille. Eikä se takaisin soittaminen olisi lopulta mitään auttanutkaan, koska en kerkeäisi ajamaan takaisin, oli se mitä vain.
Kisapaikalla tajusin, että olisi vaan pitänyt pysähtyä. On nimittäin aivan sama olisinko kääntynyt takaisin ja mahdollisesti myöhästynyt kisoista, koska ilman hevosta on vielä hankalampaa hypätä esteitä.
Ilmeisen vauhdilla matkaan lähteneen uppiniskaisen ratsastajan oli perillä turha enää jossitella. Eikö traileri tuntunut ihmeen kevyeltä vetää? ;)
2. (VRL-14793) - Jasmiina VH19-031-0137 (80cm)
Lähdimme aamulla Ritan ja Maarian kanssa kohti Sjöholman ratsastuskilpailuja. Lähtö oli ollut täyttä säätämistä, kun meinasimme unohtaa osan Jasmiinan varusteista samalla lastatessamme sitä peräti puolen tunnin ajan. Olimme lopulta kuitenkin päässeet matkaan ja ajelleet jo mukavan verran, kun puhelimeni soi. Se oli tallia hoitamaan jäänyt Elviira. Vastasin:
"Haloo?"
"Teidän täytyy äkkiä kääntyä takaisin", Elviira sanoi.
"No? Emme me enää ehdi. Matka on sen verran pitkä."
"Pakko ehtiä." TUUT TUUT TUUT. Puhelimeni sammui. Olin sitten lädön vilskeessä unohtanut ladata sen. Selitin tilanteen Ritalle ja Maarialle ja päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, että ehtisimme kisoihin ajoissa. En edes ajatellut asiaa enää.
Kisapaikalla laitoimme Jasmiinan viimeisen päälle nätiksi ja katsoimme muiden kisaajien suorituksia. Tuli minun aikani laittautua.
"Hei, mihin olette laittaneet kisavaatteeni?" kysyin.
"Eikö ne ole siellä takakontissa?" Rita sanoi. "Ne olivat eteisessä pakatessamme."
"Siellä taitavat olla edelleen", tajusin, että Elviira oli soittanut unohdetuista kisavaatteistani ja ratsastusvarusteistani. Tarkastelin vaatteita, jotka minulla oli päällä. Mustat college-housut, t-paita ja normaali ratsastustakkini. Jaloissani minulla olivat vain kumisaappaat, koska olin pessyt ratsastuskenkäni eilen juuri näitä kisoja varten.
"Mitä minä nyt teen?" parahdin. Tämä oli melkein hauskaa, muttei kuitenkaan. Hevonen oli viimeisen päälle puunattu ja minä näytin siltä, kuin olisin lantaa lappamassa.
Eihän siinä muuta voinut. Lainasin Ritan hieman siistimpiä housuja ja Maarian takkia. Kypärän sain lainaan joltain ystävälliseltä toiselta kisaajalta. Ne yllä minä sitten kisasin, muiden näyttäessä tosi hienolta. Oloni oli vähän nolo, mutta ei ollut aikaa miettiä ulkonäköäni. Nyt minun pitäisi vain keskittyä suoritukseeni radalla.
Sujui se hyppääminen myös "lainakengissä" ja vähän eriparina ratsun kanssa. Kiva tarina!