Call Letter Blues HRW

virtuaalihevosen päiväkirja

15. heinäkuuta 2023

Royal Cup

"Lauantain viimeinen luokka lähtee vauhdilla käyntiin. luokassa oli vain kymmenen taidokasta osallistujaa ja päivä päättyy odotettua aikaisemmin. Ensimmäiseksi sijoittuu suomalainen Thomas Sund ratsullaan Call Letter Blues HRW. Verryttely oli ollut ratsastajan mukaan vaikea, mutta radalla tamma keskittyi täysillä ja teki todella loistokkaat puolipiruetit sekä takaosakäännökset. Loistavaa! Toiseksi sijoittuu ..."

-Thomas

28. joulukuuta 2020

KRJ Mid Level Champion 2020

Tätä päivää oltiin odotettu kolme, neljä vuotta. Sen jälkeen kun Luna pääsi viimeiseen karsintaan asti KRJ Young Championsissa, päätin että meidät nähtäisiin vielä aikuisten hevosten sarjassa. Vuoden 2020 KRJ Champions oli hieman muuttunut, mutta KRJ Mid Level Champion sopi meille hyvin.

Hylätty, alle 50 % tulos ensimmäisen karsintapäivän helpossa A:ssa oli suuren suuri pettymys, mutta ehkä me tulemme ensi vuonna astetta vahvempina ja sisuntuneempina.

-Thomas

24.-25. elokuuta 2019

Kotihipat

"Kotikisojen pitäisi olla Lunalle läpihuutojuttu saada viimeinen puuttuva kvaali Championseihin." Nokkela Thomppa tuumi ääneen ja päätti järjestää koulukisaviikonlopun Sjöholmassa. Eva, Cessi, Christine ja Niklas saatiin orjuutettua talkoolaisiksi, sillä ilmoitin heti uutisten kantauduttua Belgiaan asti, että jos kotona on kisat, sinne laitetaan sitten muitakin omia hevosia kuin Luna.

Ensimmäisen päivän vaativa B oli Thomakselta ja Lunalta siisti suoritus, jota varjosti tamman ihmettelevä pälyily. Luna ei ihan ymmärtänyt, miksi kotitallista oli tullut yht'äkkiä sirkus.

Seuraavan päivänä oli vuorossa vaativa A, joka oli jo paljon keskittyneempää tekemistä. Meidän tuomari Annette Gullberg antoi paljon kehuja harmonisesta yhteistyöstä ja hevosen letkeästä ravista. Ratsukko oli hyvin tehtävien vaatimalla tasolla.

18. toukokuuta 2019

Spring Circus Auburnissa

"Viimeisestä yhteisestä ratsastuskerrasta on aikaa, muistaakohan Luna enää minua?" tuumin tiukka ilme kasvoillani katsellessani kuljetusauton avonaisesta oviaukosta kurkistelevaa tummanpuhuvaa tammaani. Maatalouden ja tilanhoidon alati vaihtuvat askareet ja kiireet ovat valitettavasti vähentäneet aikaa, jonka olen ehtinyt viettämään lempihevoseni satulassa. Luna on ollut täysin Disan ja serkkutytön ratsuna, mitä nyt silloin tällöin olen itse ehtinyt kavuta selkään.

Chrisse muistutteli minua haaveistani osallistua tänä vuonna KRJ Championsin pääluokkaan ja siitä sisuuntuneena ilmoitin tamman heti mukaan Auburn Estaten Spring Circuitiin, jonne matkasi tallilta muutakin porukkaa. Joku kiva kilpailu jonkun maalaistallin perukoilla olisi voinut olla parempi paikka palata estradille, sillä verenpaineeni tuntui nousevan jännityksen (jota en tietenkään voi myöntää kellekään, olenhan herra jumala kisannut ja ratsastanut koko elämäni ajan) vuoksi päivä päivältä korkeammaksi.

Tältä kaudelta meillä oli Lunan kanssa takana vain yhdet plörinäksi menneet vaativan A:n kotikisat, joten en ladannut tämänpäiväiseen vaativan B:n rataan sen kummempia odotuksia. Radan aikana pääsin kuitenkin yllättymään positiivisesti tamman ratsastettavuutta. Epäilin malttaneeko tamma siirtyä radan loppupuolella keskilaukasta takaisin koottuun laukkaan, mutta ainakin itse olin siirtymiseen oikeinkin tyytyväinen. Oikeastaan koko rata meni moukan tuurilla putkeen, mitä nyt joitakin pikkujuttuja aina jää jossiteltavaksi.

Jos tuomari olisi kuullut pohdintani siitä, muistaako Luna enää edes minua, hän olisi varmasti hymähtänyt vinoilevaan sävyyn "Ei välttämättä?? Mutta joku tuntematon ratsastaja sen selässä keikkui toiselle sijalle!"

-Thomas

16. joulukuuta 2018

Tarinakilpailut Katriinan tallilla

Tehtävänanto: Tarinoi perinteikkäästi kilpailupäivästä. Pyri sisällyttämään tarinaasi mahdollisimman monta joululaulun nimeä (nimiä saa taivuttaa). Arvostelussa huomioidaan tarinan eheys, laulujen määrä ja relevanttius tarinan kannalta sekä tekstin sulavuus.

Aivan kun olisin saapunut talven ihmemaahan, kun kaarran hevosautoni Katriinan tallin pihaan. Arkihuolensa kaikki saa heittää, kun antaa katseensa kiertää pitkin tiluksia. Maa on niin kaunis, kun hiljaa leijaa maahan hiutaleet ja on hanget korkeat nietokset vihdoin syrjäyttäneet pimeyden. Tuumaan ratsulleni Lunalle, että jollei jouluna ole lunta, en saa sydämeeni joulua tehtyä. Ainakin tämän hetken saamme nauttia oikean joulumaan tunnelmasta. Joulun kellot kilkattavat lempeässä tuulenvireessä aittatallin ovenpielessä, ja joulupuukin on rakennettu pihalle kaikkine valoineen ja koristeineen.

Ennen radalle suuntaamista sonnustan tammani Petteri Punakuonoksi kiinnittäen turpahihnaan pienen punaisen pallon. Hyräilen Juokse porosein laulua ja peitän kypäräni tonttulakilla. Vaikka itse olen mitä tunnelmallisimmassa kisahurmoksessa, Luna ei varsinaisesti hehku joulun rauhaa. Joulu saa aikaan sen, että tammasta kuoriutuu enemmänkin äidin pieni porsas. Se ei taida uskoa tonttu torvisiin, jotka urkkii, kurkkii ja vakoilee kuka on kiltti. Sen verran reippahasti käypi askeleet kun marssimme radalle ja tervehdimme tuomaria hyvän joulun toivotuksella. Mankasta kuuluu laulu enkelten ja ravin tahtiin kilisee, kilisee kulkunen, kun kuurapartainen tamma hölkkää valkean joulun pakkassäässä.

Matkan varrella on omia haasteitaan, kun Lunasen päässä nyt syttyy valot tuhannet. Hei, tonttu-ukot hyppivät ja samaa tekee uljas ratsuni jokaisessa kulmassa, kun se taitaa viimein uskoa tonttujen joulukiireisiin. Joululaulupotpuri vaihtuu Juicen Sikaan, joten Luna meinaa laittaa laukkaympyrällä nissepolkaksi. Onneksi en etsi valtaa loistoa, sillä semmoinen joulukuvaelma tuli hevosen kanssa vedettyä, että kuusenoksat pois. Kurittoman poron satulassa istui varsin hajamielinen joulupukki. Ei muulla niin väliä, jos kuusen kotiin tuoda saamme, tuumaa Luna, kun se radalta poistuessamme haukkaa kauniiksi laitetusta kuusipuusta oksan mukaansa niin että heilahtaa. Olen varmasti punaisempi kuin punaisin jouluomena. Siitä tuntee joulun, että näinäkin hetkinä, kaikesta huolimatta, silti niin joululta tuntuu.

Tuomari: "Ei kauaksi voittajasta jäänyt tämäkään. Sulavaa ja tunnelmallista!"

2. kesäkuuta 2018

VPV:n Kouluvalmennus Hukkapurossa, valmentajana Johan Gwerder (Otterley)

Osallistuimme Lunan kanssa VPV:n eli Virtuaalisen Puoliveriyhdistyksen järjestämään kouluvalmennustilaisuuteen. Meille kävi "tuuri" ja saimme olla Vaativan A:n ryhmässä ylhäisessä yksinäisyydessä.

Valmentajan, Johan Gwerderin, kommentti:
"Disa ja hänen kaunis tummanruunikko ratsunsa Luna pääsivätkin nauttimaan yksityisvalmennuksesta, sillä ryhmään ei ollut ilmoittautunut muita ratsukoita. Itsenäisen verryttelyn aikana vaikutti siltä, että Luna oli kiinnostuneempi vieraasta ympäristöstä kuin ratsastajastaan, mutta Disa tuntui tuntevan tammasa temput hyvin ja pian ratsukko näyttikin jo valmiilta töihin. Aloitimme valmennuksen avo- ja sulkutaivutuksilla, jotka sujuivat ratsukolta mallikkaasti. Tuttu ja suhteellisen helppo tehtävä sai Lunan selvästi rentoutumaan ja lopulta vieraan paikan jännittäminen loppui kokonaan. Avo- ja sulkutaivutusten jälkeen jatkoimme verryttävää teemaa vastalaukkaharjoituksella, jossa hevonen käännettiin vastakaarron kautta uralle vastalaukkaan. Tehtävä oli selvästi Lunalle haastavampi ja tamma vaihtoi mielellään laukan takaisin myötälaukkaan, joten Disa sai olla tarkkana pitääkseen ratsunsa tasapainoisena ja keskittyneenä vaadittuun tehtävään. Lopulta vastalaukkaharjoituksetkin sujuivat kuitenkin mallikkaasti."

17. joulukuuta 2017

Kouluvalmennus, valmentajana Isla Tiusanen

Saavuin hyvissä ajoin Sjöholman pihaan ja suuntasin katseeni heti kohti ratsastuskenttää, jossa valmennettavani taisikin olla juuri verryttelemässä. Siirryin kentän laidalle seuraamaan ratsukon työskentelyä ja keskustelin ratsastajan Disan kanssa tämän päivän harjoituksista.

"Otetaan ensimmäiseksi keskikäyntiä lyhyet sivut, pidä Luna napakammin pohkeiden ja ohjan välissä. Sen täytyy kulkea suorana uralla, nyt se luikertelee apujesi välistä." Tokaisin kentän laidalta ja seurasin ratsukon yhteistyötä heidän suorittaessa siirtymiä keskikäyntiin. Luna oli tänään levoton luultavasti sään takia, jonka vuoksi Disan piti olla jatkuvasti aktiivinen selässä ettei meno yltyisi ihan pelleilyksi. Muutaman toiston jälkeen homma alkoi pelittää kuten kuuluikin, joten pyysin Disaa lisäämään keskikäynnin jälkeen pätkän pohkeenväistöä M ja S kirjainten välissä. Pohkeenväistöt sujuivat ratsukolta yllättävän huolitellusti, vaikka Lunalla olikin ylimääräistä energiaa.

"Noin kun saisi aina kanavoitua hevosen energian niin eihän meillä ongelmia olisikaan." Totesin ratsastajalle naurahtaen. Annoin ratsukolle ohjeen nostaa kevyen ravin ja ravata muutaman kierroksen tehden yksinkertaisia voltteja, keskittyen oikeanlaiseen asetukseen ja ravin tasaiseen tempoon. Lunalla oli pitkät ja kantavat askeleet, joten volttien kaarteet meinasivat venyä turhan pitkiksi jonka vuoksi voltit suurenivat kerta kerralta.

"Kevennä hitaammin satulassa ja nojaa mieluummin liikaa taakse kuin eteen." Sanoin Disalle ohjeeksi. Lunan energisyyden ja levottomuuden vuoksi tänään harjoiteltiin koko valmennuksen ajan perusjuttuja. Disan ratsastus itsessään oli hienoeleistä ja tarkkaa, vaikka ratsu olikin herhiläistuulella. Päivän laukkaharjoitukseksi otettiin tänään vastalaukkoja ympyrällä ja ne sujuivat ratsukon osalta hyvin, kun Lunan keskittyminen parani valmennuksen myötä ja turha häslääminen jäi pois. Puoliympyrät olivat vaikeimpia tänään tehtyjä asioita, sillä tamma alkoi ennakoimaan liikaa ja alkoi asettumaan valmiiksi ympyrän loppuun laukatakseen. Muutaman laukassa tehdyn ympyrän ja puoliympyrän jälkeen, Luna alkoi polkea voimakkaasti takajaloillaan alleen ja laukka näytti miltei kootulta, kun vain etujalatkin olisivat olleet mukana.

"Otetaan viimeiseksi tehtäväksi harjoitusravissa keskihalkaisijalle, pysähdys ja neljän askeleen peruutus, jonka jälkeen jatkat C:stä vasemmalle ravissa ja nostat kulmassa vastalaukan pitkän sivun ajaksi." Sanoin Disalle joka kuunteli ohjeeni ja aloittikin heti valmistelemaan tammaansa tehtävään. Ratsukko tuli hyvässä temmossa keskihalkaisijalle, peruutti tasan neljän askeleen verran ja jatkoi samaan tyyliin siistissä ravissa uralle. Laukannostossa tuli pieni rike kun Luna nostikin oikean laukan, mutta Disa reagoi siihen hyvin nopeasti ja sai vaihdettua vastalaukan ennenkuin vauhti rikkoontui raviin. Kehuin ratsukkoa hyvästä työstä tänään ja jätin heidät verryttelemään loppuun rauhassa.

17. syyskuuta 2017

Koulurataharjoitukset Hukkapurossa

Thomas ratsasti Lunalla Vaativa B:1 radan. Ratsukko sijoittui toiseksi prosentein 64,667 %. Tuomarin, Otterleyn, kommentti: "Siisti ja ryhdikäs suoritus, joka pysyi hyvin ratsastajan hallinnassa loppuun asti, vaikka hetken vaikuttikin siltä, että ratsun keskittyminen meinasi jo alkaa herpaantua."

2. kesäkuuta 2017

Tarinakilpailut Simorassa

Tehtävänanto: Jokaisella hevosella on se vallitseva luonteenpiirre, josta omistaja sen parhaiten muistaa. Mikä onkaan sinun ratsusi? Kuvaile yhdellä virkkeellätätä hevosesi piirrettä ja sitä kuinka se vaikuttaa kisapäiväänne.

"Tuskanhiki virtasi radan jälkeen otsallani, sillä diivalla oli taas tänään sellainen päivä, että sille sai faksata konditionaalimuotoiset pyynnöt kolmin kappalein, eikä senkään jälkeen ollut varmuutta siitä, mihin päin matka jatkuisi."

24. syyskuuta 2016

KRJ Young Champions 2016

Kouluratsastusjaoksen Champion-mittelöt tulivat Lunan vireen kannalta hyvään väliin. Tammalla riitti ikä vielä nuorten sarjaan, jonka finaali ratsastetaan helpon A:n tasolla. Ensi vuonna Luna siirtyy pääsarjaan, jonka finaalissa ratsastettavan vaativan A:n asioita on vasta vähän tavailtu kotona. Ensimmäisen päivän KN Specialissa tammalla pysyi paletti kasassa, mutta nelossija tuli silti hienoisena yllätyksenä, olihan seura kovatasoista. Seuraavan päivän Helppo B posoteltiin läpi pienin rikoin kolmikaarisella kiemurauralla. Reilu 66% tulos oikeutti kolmannelle päivälle. Pieni väsymys näytti painavan Lunan jaloissa, sillä tekemisen meininki jäi suorituksesta hieman uupumaan. Emme mahtuneet 25 parhaan joukkoon ja täten finaalikierros jäi sivu suun. Tyytyväinen saa kuitenkin olla meidän upeaan kouluhevoseen.

10. syyskuuta 2016

Tarinakilpailut Hortensiassa

Tehtävänanto: Sinä ja ratsusi sijoituitte ensimmäisiksi ja saitte hienon sinivalkoisen ruusukkeen palkinnoksi. Ratsastat takaisin autollesi ja hyppäät pois hevosesi selästä maan kamaralle. Kun alat riisumaan suitsia päästä, huomaat että ruusuke on kadonnut. Mikä on ensireaktiosi ja mitä teet asialle? Tuotoksesta on löydyttävä sanat: vaatia, ongelma & lehmä. Sanoja saa taivuttaa ja sijoittaa eri järjestykseen.

”Houston, meillä on ONGELMA.” Disan mairea hymy hieman hyytyi. – ”Minne oot piilottanu ruusukkeen?” nuori nainen tivasi hevosenhoitajaltaan ja ystävältään, joka otti tammalta satulaa pois. Vuosien saatossa Disa oli saanut oppia, että Chrisse oli kyllä tehokas kisahoitaja, mutta myös melkoinen pikku pilailija. Samaa sai kuulemma kysyä itseltään, joten kaksikko jäi toljottamaan toisiaan kuin LEHMÄ uutta veräjää.

Lyhyen sananvaihdon jälkeen selvisi, ettei kumpikaan oikeasti tiennyt minne ruusuke oli hävinnyt, eikä nopea vilkaisu Lunan suuhun antanut viitteitä siitä, että sekään ahmatti olisi popsinut sen. Chrisse sai lompsia samaa reittiä takaisin mistä ratsukko oli tullut ja jos ruusuketta ei löytyisi, pitäisi VAATIA uusi. ”Kaikkea kanssa” Chrisse puhisi marssiessaan kohti kisakenttää.

Eihän sitä ruusuketta mistään löytynyt. Chrisse kävi ohimennen kysymässä kansliasta ja ohikulkijoilta, josko tipahtanut ruusuke olisi otettu talteen. Pokkaa ei kuitenkaan ollut mennä kansliaan vaahtoamaan asiasta sen suuremmin. Hevosautolle oli palattava tyhjin käsin.

Kotimatkalla kumpikaan ei päästänyt pihaustakaan yhden typerän kadonneen ruusukkeen vuoksi. Thomas tuli kotipihalla vastaan hymynkare huulillaan. – ”Onhan tämäkin paikka säilyttää näin kaunista ruusuketta.” mies nappasi hieman ryttääntyneen ruusukkeen hevosauton sivuoven välistä. Naiset vilkaisivat hämmentyneenä toisiaan. Kuka lie sen siihen laittanut ja jos tietäisikin, kehtaisiko myöntää. Tästä alkaneesta väittelystä saadaankin varmasti kuulla vielä pitkään.

14. helmikuuta 2016

Tarinakilpailut Hukkapurossa

Tehtävänanto: Kirjoita ratsustasi etsitään/tarjotaan jalostukseen -ilmoitus deitti-ilmoituksen tyyliin!

Hei sinä puoliverinen prinssi, täällä sinua odottaa kevätpäiviä piristämään nätti tummaverikkö. Olen Saksassa syntynyt, mutta kirjoissa ja kansissa ihan suomalainen. Sinun syntymäperällä ei ole väliä. Erikoisemmat pitkälle ulottuvat sukujuuret ja suomen/saksan kielen taito luetaan eduksi. Harrastan kilpavoimistelua seura- ja aluetasolla, joten toivon mukaan sinäkin olet sporttinen ja aktiivinen. Erityisesti pidän pitkistä maastolenkeistä hyvässä seurassa. Eletty elämä saa näkyä, itsellänikin on yksi jo aikuinen varsa.
Sitä oikeaa odottaen, Luna

31. joulukuuta 2015

Tarinakilpailut Pikkulinnun tallilla

Tehtävänanto: Kirjoita väh. 100 sanainen tarina josta käy ilmi, että ratsusi kisahoitaja on nukkunut pommiin. Miten päiväsi sujuu? Saitko jonkun muun avuksi vai hoiditko päivän yksin läpi?

"Kisa-aamun hektinen aikataulu ei helpottunut yhtään, kun avukseni lupautunutta Chrisseä ei näkynyt eikä kuulunut, vaikka kello alkoi olla jo sen verran, että kohta olisi hyvä lähteä tien päälle. Pommitin häntä viestein ja soittoyrityksin, mutta neiti ei antanut kuulla itsestään. Juuri ennen lähtöä kuulin puhelimeni soivan taskussa ”Chrisse – vihdoinkin!”

”Missä sä oot? Kello on jo aika paljon!” huudahdin puhelimeen, mutta sain vastaukseksi vain hämmästynyttä muminaa siitä, kuinka oli vuosisadan huonoin pila herättää tällä tavalla aamukahdeksalta. Hetken asiasta vääntäessämme sain puristettua Chrissestä ulos, että hän oli muistanut kisojen olevan vasta ensiviikolla. Oli kuulemma lähtenyt eilen illalla vähän kylille. Vedin syvään henkeä ja taisin unohtaa Lunankin käytävälle seisomaan lähtiessäni juoksemaan pää kolmantena jalkana kohti päätaloa herättämään toista unikekoa apuun.

Thomas ei ollut kovin hyvillään kiskoessani miehen niiltä sijoilta hevosauton kyytiin ja lähtiessämme huristelemaan kohti Pikkulinnun tallia. En tiedä oliko unenpöppöröisestä miehestä loppujen lopuksi enemmän hyötyä vai haittaa. Lunaa satuloidessaan Thomas onnistui sotkemaan valkoiseen kisahuopaan pari kahvitahraa ja tamman (toivottavasti) kuolaa. Juuri ennen radalle menoa huomasin, että numerolappummekin keikkui iloisesti ylösalaisin. Epsiloniksi muuttunut kolmonen ei paljoa sillä hetkellä naurattanut, vaikka Thomas olikin vetää kolmannen kahvikuppinsa väärään kurkkuun ja toimitsijoita hymyilytti. Radalta päästyämme osasin jo vähän itsekin hymyillä tilanteelle ja ehkä huomenna Chrissen päänmenoksi pohtimaani kostoa seuratessa se naurukin tulee."

25. joulukuuta 2015

Tarinakilpailut Pikkulinnun tallilla

Tehtävänanto: Kirjoita tarinan tai runon muodossa kuvaus kilpailupäivästä/suorituksesta omasta näkökulmastasi. Muista kuvailla jouluista tunnelmaa ja koristeita.

"Ympäri valkoisten kouluaitojen on aseteltu kultaista joulunauhaa,
joka ratsuni tuijotukselta ei saa hetkeksikään rauhaa
Vaan huomaapa ei tammani, että sitäkin on koristeltu,
on huopa joulunpunainen kultatähdin reunustettu
Omaan kypärääni kiinnitin tonttulakin,
ja asusteista paras, hymy, tulee huulille pakostakin
Mankasta kantautuu melodiat joululaulujen,
joita kuullostellessa olemme mennä ohi pohkeenväistöjen
Lisätyssä ravissa Luna sen verran askeltaan pidentää,
että toivoisin jo saavani terästettyä glögiä lipittää
Laukan tahdissa tonttulakin tiuku helähtää,
ja jouluinen mieli luoksemme ehättää"

23. lokakuuta 2015

Hammaslääkärissä

Alkuvuodesta Lunan hampaissa huomattiin säännöllisistä raspauksista huolimatta ikäviä hammaspiikkejä, jotka saatiin spesialistin käsittelyssä hoitoon ja kontrollin alaisuuteen. Kevät ja kesä menikin oikein hyvissä mainingeissa. Erityisesti Thomas oli innoissaan päästessään etenemään silmäteränsä kanssa ja alati parantuvan yhteistyön alkaessa näkyä myös kilpailusuorituksissa. Nyt taas syksyä kohden huomasimme kumpikin, että Luna alkoi olla vaikeampi ratsastaa toiseen suuntaan. Tällä kertaa osasimme suunnata samantien hammasspesialistin vastaanotolle. Luna muljautteli silmiään klinikan pihalle saapuessamme ja oli pöpperöisenäkin päättäväisesti hoipertelemassa toimenpidehuoneesta pois. Pienen venkoilun jälkeen hoidot saatiin tehtyä ja tamma sai saman tuomion kuin viime kerralla. Tosin piikit eivät kuulemma olleet tällä kertaa yhtä häiritsevät. Tammalla on taipumusta kuluttaa leukojaan jokseenkin epätasaisesti, mutta säännöllisellä ja asiantuntevalla hoidolla purukalusto saadaan pysymään kunnossa.

23. toukokuuta 2015

Tarinakilpailut Kidlington Stablesissa

Tehtävänanto: Twiittaat kotimatkalla kisasuorituksestasi. Mitkä ovat fiilikset, menikö rata paremmin kuin koskaan, vai suistuiko koko suoritus penkin alle?

10. toukokuuta 2015

Tarinakilpailut Ascuns Farmilla

Tehtänanto: Miltä ratsusi maistuisi, jos se olisi jäätelö?

"Jos Luna olisi jäätelö, se olisi ehdottomasti appelsiinikastikkeella raidoitettu tiikerijäätelö. Tavalliseen, vaniljaiseen arkeen tulee piristystä, kun iskee lusikkansa raikkaan pirtsakkaan appelsiiniinikastikkeeseen. Luna on samalla tavalla suurimman osan ajasta mutkaton ja kiltti kaveri, mutta aina välillä se päättää raidoittaa omaa elämäänsä pienten tempausten voimin."

29. marraskuuta 2014

Koulutunti Virtuaalitalli Zafirissa, opettajana Sofia

Hiottavaa: Nuori Luna ei aina jaksaisi keskittyä olennaiseen, vaan reagoi ympäristöön ja muihin ulkoisiin tekijöihin. Toivoisimme vinkkejä siihen, miten tammaa saisi motivoitua kuuntelemaan ratsastajaa paremmin.

Opettajan, Sofian, kommentti:
"Disalle ja Call Letters Blues HRW:lle suurin syy tulla tunnille oli nuoren tamman huono työmotivaatio. Koska Disa kertoi Lunan tympääntyvän liioista toistoista ja suutahtavan liikaa pyydettäessä, piti ratsukon kanssa edetä varoen. Aloitimme käyntiverryttelyn ihanvolttityöskentelyllä ja hyvin nopeasti hetken pohdittuaan tehtävää Luna alkoi haahuilla päämäärärtömästi vähän sinne päin. Halkaisijaltaan kymmenen metrin voltille tungettiin sitten enemmän tehtävää: puoli kierrosta siirrettiin takaosaa ulos ja toisella puoliskolla pysähdyksiä tai raviin siirtymisiä.

Pikkuhiljaa Luna tuli paremmin kuulolle, mutta ei se parhaimmillaan ollut. Siitä huolimatta siirryttiin raviin. Kun haastetta tuli lisää Luna alkoi vastustella ja tehtävää oli pakko helpottaa. Koko tunnilla emme päässeet hirmuvaativiin juttuihin, mutta avo- ja sulkutaivutuksia, vähän siirtymisiä ja kaikkea Lunasta mukavaa yritettiin tehdä. Hevosella tuntuu olevan kovin suurinpiirteinen ote ratsastukseen, joten pienestä maastakäsittelystä ei varmasti olisi haittaa. Laukkatehtävissä hevonen näytti upean laukkansa, mutta muuten se jatkoi samaan tyyliin kulkemistaan.

Hetken laukkatyöskentelyn jälkeen siirryimme takaisin käyntiin, koska siinä tamma oli parhaiten ratsastettavissa ja yritteliäimmillään. Kun hommat luistivat enemmän tai vähemmän kunnollisesti, aloimme lopetella. Ennenkuin Luna väsyisi ja menettäisi loputkin mielenkiintonsa rippeet. "Sinulla on hyväliikkeinen hevonen, mutta se tarvitsee päättäväistä ja täsmällistä ratsastusta ja paljon positiivista vahvistamista kehittyäkseen!" "

12 marraskuuta 2014

Tarinakilpailut Pikkulinnun tallilla

Luokan tehtävänanto: Kirjoita runo tai tarina kilpailupävänne kulusta.

"Väärällä kaviolla nousi aamulla neiti hevonen,
sillä jo kopissa se mekasti vihaisena kuin ampiainen,
sykeröletit aukesi ja kisatakki ratkesi,
juuri tänään mikään ei onnistu, vaikka yrittäisit kaikkesi,
radalla tunnelma on huvittavan totinen,
rivakasti ravaamme aivan valkoisia aitoja hipoen,
parisen kertaa saattoi takajalka ihan liki suhahtaa,
kun äkäistä tammaa ulkopohje kiukuttaa,
ei auta pruut tai soo, kun verkassakin oli tulla käsirysy,
kuulemma lopussa kiitos seisoo, vaan paikallaan ei ratsuni pysy."

25. toukokuuta 2014

Tarinakilpailut Odelie'sissä: Ensimmäinen sijoitus Helposta A:sta!

Luokan tehtävänanto: Oliko kisamatka hirveä katastrofi vai uinuvan rauhallinen matka? Kuvaile yhdellä virkkeellä tätä kisamatkan auvoa ja sisällytä lauseeseen sanat siili, jalka ja puu. Sanoja saa taivuttaa mihin tahansa muotoon.

"Päin puuta meni tämä reissu, sillä ratsuni oli talvihorroksessa kuin siili ja jäimme muiden jalkoihin."

19 maaliskuuta 2014

Tarinakilpailut Odelie'sissä

Luokan tehtävänanto: Kuivaile hevostasi kuudella adjektiivilla. Ensimmäisen adjektiivin tulee alkaa T:llä, toisen adjektiivin toinen kirjain tulee olla T, kolmannen adjektiivin kolmas kirjain tulee olla T, neljännen adjektiivin neljäs kirjain tulee olla T, viidennen viides kirjain olkoon T ja kuudennen adjektiivin kuudes kirjan T. Monipuolisuus palkitaan.

"tahmakavio, ötökkäpelkoinen, antimotivoinut, routalempimäinen, toistaitoinen, jolkotteleva"

5. heinäkuuta 2012

Äidin roolissa

Nuori äiti on omaksunut uuden tilanteen huippuhyvin. Hämähäkkijalkainen ja virkeäluontoisen orivarsan kutsumanimeksi on talliväen keskuudessa muodostunut Kaapo. Se on tutkaillut maailmaa tiiviisti emänsä kyljessä kiinni, eikä ensimmäisinä päivinä ollut kovinkaan kiinnostunut ihmisten seurasta tai kosketuksesta. Onneksi Luna on suhtautunut pienokaisensa ihailijoihin leppoisasti, joten varsan luottamus ja uskallus on kasvanut päivä päivältä.

19. kesäkuuta 2012

Iloisia uutisia varsarintamalta

Heräsin aamulla viiden aikoihin, kun Thomas ja koirat tökkivät kilpaa käsivarttani. Varsakamerassa oli kuulemma näkynyt epätavallisen paljon liikettä ja juuri Luna oli tämä rauhaton spinnaaja, joka pyöri karsinaansa vimmatusti ympäri. Kömmin sängystä ylös miehen painuessa jo ovesta ulos russelit kannoillaan. Hipsin perässä todetakseni, että varsa oli jo syntynyt ja olisi pian jaloillaan, ellei mitään yllättävää tulisi käymään.

Pitkäkinttuinen hontelo orivarsa kapusi nopeasti jaloilleen, vaikka ensimmäiset yritykset päättyivät onnettomiin muksahduksiin. Luna ei ollut moksiskaan meidän läsnäolosta, vaan katsoi vuoron perään varsaa ja meitä aivan kuin kysyäkseen mistä tuo tuohon putkahti. Voi kuule, sitä on puolisen vuotta siinä vielä katseltava.

30. heinäkuuta 2011

Hevoskaupoilla

Henki oli salpautua taksin lipuessa kirkkaana kesäpäivänä kohti puoliverisiittola HR Warmbloodsin päämajaa. Upea jättimäinen linna ja avarat tilat sen ympärillä herättivät kunnioitusta vähemmästäkin. Tiirailin mustan auton ikkunasta laitumella telmiviä kesällisiä varsoja, jotka puikkelehtivat emiensä välistä, kunnes lähtivät taas painamaan suoraa reittiä niin lujaa kun jaloistaan irti saivat. Hymyilin itsekseni ajatuksien lipuessa taas salamannopeasti kohti syytä, jonka vuoksi olin oikeastaan tähän upeaan hevosparatiisiin saapunut. Kaivoin puhelimen laukustani ja soitin Siirille ilmoittaakseni olevani aivan pian perillä.

Suuren hevoskompleksin omistajatar Siiri oli vastaanottamassa minua, kun taksi lipui linnakkeen viereisten tallien edustalle. Tervehdittyämme lähdimme heti kävelemään kohti toista tallia jutellen samalla matkani kulusta ja muista kuulumisista. Ja kohteesta. Vähän aikaa sitten Thomas oli löytänyt netistä Siirin myynti-ilmoituksen, jossa oli muutamia nuoria kouluratsuja. En muista kuulleeni sen jälkeen mistään muusta kuin tästä yhdestä tietystä tammasta - Call Letter Bluesista.

Muut työkiiret pitivät Thomaksen itsensä kiireisenä, joten jouduin lähtemään Saksan reissulle yksin. Tallirakennukseen saapuessamme talliapulainen esitteli "Bluesin" juoksuttaen. Erittäin tumma, lähes musta tamma esitti kaikki askellajit kuuliaisesti, joskin varsamaisella innokkuudella. Seuraavana päivänä hyppäsin tallin oman ratsuttajan jälkeen itse tamman selkään hetkeksi. Kolmevuotias käänteli ensin korviaan vimmatusti ja ihmetteli kuka sinne selkään nyt oikein kiipesi. Hetken ajan päästä se oli jo unohtanut, että selässä oli uusi ihminen. Itselleni homma oli jo sillä sekunilla selvä, eikä Thomakselle tarvinut kovin pitkää mainospuhetta pitää, että kaupat lyötiin lukkoon.

Taustasta kiitos Subtle Patterns