M.B. Abraxas
päiväkirja

4. joulukuuta 2021

Vappulan itsenäisyyspäivän viikonloppu, Tulevaisuuden Tähdet 2021

Luokka: 3-vuotiaat suomalaiset puoliveriset & ratsuponit
Sijoitus: 6/6

liikekatsaus : käynti 8, ravi 7.5, laukka 4 = 19.5
rakennearvostelu : runko 8, jalat 8, tyyppi 7 = 23
irtohypytys : suhtautuminen esteisiin 5, tekniikka 7, kyky&kapasiteetti 7 = 19
= 61.5 pistettä

Vappulan uudessa maneesissa oli kuusi 3-vuotiasta FWB-nuorta, minkä aistin olevan taas vaihteeksi aivan liian jännää Aapolle. Thomas oli lähtenyt kolmen hevosen kanssa kohti Pariisin SIM Dressage Weekiä, mutta onneksi Niklas oli, taas kerran, uskaltautunut vapaaehtoiseksi Aapon esittäjäksi. Pakkasten tullen orilla oli hurjasti virtaa, eikä neljällä jalalla oleminen niin sanotusti "ginostanut".

Kammokani sai käynnistä oikein ilahduttavan kasin ja ravikin oli seiska puoli. Laukkaa ori Api ei saanut esitettyä kaiken hyppelyn ja pukittelun lomassa, joten nelonen tuli että heilahti. Myös hypyt meni vähän niin ja näin nuorukaisen iloisen pelleilyn vuoksi. Aivan kuin estesukuinen, irtona aiemminkin hypännyt ja EV-tilaisuutensa parhaana 2-vuotiaana palkittu hevonen ei olisi koskaan aiemmin nähnyt esteitä.

Viime jouluna fiilistelin Estevarsojen laatuarvostelun huimaa menestystä, mutta nyt tunsin oloni taas epämiellyttävän epävarmaksi. Ensi vuonna viikari olisi neljävuotias ja sen kanssa saattoi alkaa tehdä enemmän ratsun juttuja. Parhaani olin ainakin yrittänyt, että ori oli saanut nähdä maailmaa jo nuorena. Aika näyttäisi oliko tästä kaikesta rumbasta loppujen lopuksi mitään hyötyä, vai kaikuiko kaikki kuurolle korville.

1. kesäkuuta 2021

Kevättä rinnassa ratsuoppilaalla

Maaliskuu
Jännitin enemmän kuin koskaan ennen, mutta hiton hyvin sen kai onnistuin peittämään. Ratsastajaan totuttavien harjoitusten jälkeen olin vihdoin kavunnut oman hevoseni, 3-vuotiaan puoliveriorin, selkään. Siinä sitä istuin aivan kuin minkä tahansa hevosen selässä keskellä Sjöholman tallikäytävää. Olin hyvin yllättynyt, että Aapoa kiinnosti enemmän lick-it herkku, jota Disa tarjoili samalla kun Thomas piteli orista kiinni. Meitä oli aika arsenaali, sillä pelle hermannin kanssa oli varauduttu siihen, että se saattoi laittaa ranttaliksi.

Jos Mini ei olisi ollut vasta kuukauden ikäinen, Disa olisi varmaan joutunut kiipeämään oman jänistämiseni vuoksi Aapon selkään. Vallitsevassa tilanteessa olin pakotettu tekemään sen itse. Onneksi uskalsin, sillä saatoin olla ylpeä itsestäni – ja myös hevosestani. Otimme käytävällä muutamia askelia eteen ja taaksepäin, mutta Api ei ollut moksiskaan.
---

Toukokuu
Ratsutus eteni kevään aikana hitaasti, mutta varmasti. Ratsastin orilla aina alkuun liinassa kaikki askellajit, mutta olin päässyt menemään myös itsenäisesti maneesia ympäri. Tähän asti Aapo oli ollut mainio oppilas ja minä ylpeistä ylpein hevosenomistaja. Viileämpi ja sateisempi jakso lämpimämpien ilmojen jälkeen oli ilmeisesti tuonut hevoseen sen verran uutta energiaa, että sen päivän treenien ensimmäisessä laukannostossa ori ampaisi takajaloillaan suoraan ylöspäin, aloittaen villin koikkaloikkalaukan. Ratsutuksen alussa olin ollut varautunut siihen, että mitä tahansa voi käydä, mutta hyvien kokemusten myötä olin vähän oppinut luottamaan hevoseen. Nyt liika luottoni ja tasapainoni pettivät minut. Mätkähdin hienossa kaaressa maneesin hiekalle selälleni, ilmat pihalle.

Onneksi olimme vasta juoksuttaneet Aapoa, joten hölmistynyt ori kirmasi juoksuttajana toimineen Thomaksen luokse ihmettelemään mikäs meritähti siellä maassa nyt yhtäkkiä oli. Apukädeksi värvätty Chrisse juoksi kyselemään minulta miten kävi, mutta en saanut sanaa suustani yrittäessäni haukkoa happea kertarysähdyksellä tyhjentyneisiin keuhkoihini.
---

Kesäkuu
Toukokuisesta episodista ei onneksi aiheutunut muuta kuin omistajalle henkisiä kolhuja ja pari sänkypotilaspäivää pahojen lihaskolotusten vuoksi. Onni onnettomuudessa, sillä pahemminkin olisi voinut käydä. Muut eivät olleet kovin huolissaan nuoren orin riehakkuudesta, sitä sattui, mutta itseäni jännitti kiivetä satulaan uudestaan. Onnistuisin taatusti tartuttamaan pelkoni myös hevoseen. Christinelle Aapo oli liian iso, joten Thomas-parka joutui kapuamaan orin satulaan. Kun lämpimät kelit tulivat taas takaisin, lämpö pehmitti Apin pääkoppaa ja se oli jälleen kiltti sekä vastaanottavainen ratsuoppilas. Ei se siis täysin menetetty tapaus kai ollut...

Tässä touko-kesäkuun vaihteessa Api sai painua orisaaren laitumelle kesäksi riehumaan ja jatkaisimme syksyllä taas ratsastuspuuhia uudella tarmolla. Minulla olisi siihen mennessä aikaa kesyttää pelkoni.

31. lokakuuta 2020

Estevarsojen laatuarvostelu

Tämä päivä oli antanut uusia toivonkipinöitä tulevaan. Aapo palkittiin EV-tilaisuuden parhaana 2-vuotiaana ja laskujeni mukaan pisteet olivat koko tilaisuuden parhaat. Enpä olisi etukäteen uskonut, että oma orini käyttäytyisi toki omalla tavallaan virkeästi, mutta muuten suuremmitta moitteitta vieraassa paikassa muiden nuorten seassa.

Estekujalla Aapo hyppäsi rohkeasti, reippaasti ja itsevarmasti, jalkojaan sopivasti varoen. Käytöksestä ja hypyistä ori sai täydet pisteet. Onneksi tuomarit eivät tienneet, että jos Aapo olisi ollut kotona vastaavanlainen, olisin kuljettanut sen heti eläinlääkärin tutkimuksiin, syynä "ei todellakaan oma itsensä". Askellajeja esittäessä ori oli taluttaessa vähän jännittynyt, mutta vapaana se meni jo rennommin ja hyvät pisteet sille tuli joka tapauksessa.

Alkuun pelkäsin, ettemme pääsisi paikalle ollenkaan tai että ori löisi homman aivan lekkeriksi. Niklas oli avuliaasti luvannut esittää Apeksin, jos en itse halunnut (enkä tosiaan halunnut!), mutta suunnitelmaan tuli muutos, kun mies joutui lähtemään työkeikalle Saksaan. Onneksi Thomas oli ystävällinen ja lupautui villihevosen esittäjäksi, vaikka hänellä oli seuraavana päivänä oman nuoren orinsa kanssa harjoituskisat Pohjanmaalla. En tiedä tarttuiko rauhallisesta miehestä tyyntä kouluratsastajan charmia Aapoon, kun ori oli niin fiksusti.

Muita ihmisiä, tuttuja ja myös täysin tuntemattomia, kävi onnittelemassa ja ihailemassa kuinka hieno nuori minulla oli. Ohjasin kehut nöyränä huippuesittäjälle, Thomakselle, joka sai villivarsan noinkin salonkikelpoiseksi. Vaikka olin ylpeä ja kiitollinen onnistumisesta, pelkäsin samalla nostavani meidän rimaa ja odotuksia ylöspäin muiden silmissä. Eiväthän täällä olleet tienneet mikä ruutitynnyri ori oli todellisuudessa.

Äh, osaisipa sitä olla tyytyväinen ja relata, kun siihen olisi kerrankin aihetta.

18. marraskuuta 2019

Syksyn lehtien havinaa

Syksyn saavuttua Aapo ja muut pojat on kuskattu saaresta takaisin mantereen puolelle. Pihattoelämä jatkukoon, vaikka kesän oripoppoosta ainoaksi painikaveriksi jäänyt vuotta vanhempi Pyry alkaa olla aika vanttera verrattuna nuorempaan, pitkäjalkaiseen ja kolhossa kasvuvaiheessa olevaan Aapoon. Ainakin toistaiseksi poikien leikit osuu yksi yhteen. Aapo jopa kunnioittaa Pyryä sen verran, että kun suomenhevosori oikein kunnolla mulkaisee ja heilauttaa takajalkaansa, harmaan ei ole ihan pakko heti haastaa riitaa.

Aapon tulevan kaksivuotiskauden tavoitteena on Estevarsojen laatuarvostelusta suoriutuminen, joka tulee olemaan ajankohtaista ehkä ensi syksynä. Niklas on luvannut esittää varsan siltä varalta, että se lyö uudessa ympäristössä turbovaihteen silmään. Kehuin Chrisselle kuinka avulias ja aloitteellinen hänen serkkupoikansa on, mutta sain vastaukseksi vain virnuilevaa muminaa.

"No ei kun oikeasti, kuinka se on vielä sinkku, kun on noin komee ja kaikkea?"
"Ootko joskus kokeillut kuunnella mitä se oikeasti päästää suustaan?" Chrisse katsoi mua kulmien alta. – "Nikke vois olla unelmavävy, jos se olis mykkä."

Nauroimme Chrissen kanssa vatsalihakset hapoille. Sjöholmassa oli aina mukava käydä katsomassa omaa hevostaan, kun vanhan kaverin kanssa juttu jatkui vielä vuosienkin päästä siitä mihin se viimeksi loppui. Lisäksi aina oli tarjolla pyytteetöntä apua ja neuvoja villihevosen kesyttämiseen.

Api on ollut irtohypitysharjoituksissa loistava niin halutessaan, mutta se on tullut huomattua, että kannattaa lopettaa ajoissa. Ori lyö homman heti lekkeriksi, kun sillä tulee mitta täyteen. Apihan ei hermostuessaan harrasta mitään hienovaraista jalan polkemista maahan vaan se hyppää kynttilänä pystyyn ja huitoo etujaloillaan. Toinen tallinpitäjistä, Thomas, hienovaraisesti ehdotti, että olisikohan Aapossa ruuna-ainesta, mutta Disakin on vielä onneksi samalla kannalla minun kanssa, että orina mennään. Kuulemma isäorikin oli vielä ratsutusikäisenä aika vilperi.

1. kesäkuuta 2019

Kesälaitumelle lasku

Aapo, Disan suomenhevosori Pyry, Disan kasvattama ja Passin Meeran omistama Velho ja eräs toinen Meeran parivuotias orivarsa laskettiin suurelle orilaitumelle, joka sijaitsi saaressa hyvin lähellä Sjöholmaa. Siellä pojilla oli hyvä paikkaa viettää kesä. Itseäni vain epäilytti miten hevoset pysyivät saaressa. Varmistelin vielä Thomakselta ja Disalta, etteivätkö pojat lähde uimalla karkuun.

"Muistatteko, kun tilan vanha omistaja Robert kertoi siskonsa puoliveriorien lähteneen reissuun. Kaikki taisivat hukkua, kun eivät ehtineet ennen voimien ehtymistä takaisin rantaan ja..." Niklas osallistui keskusteluun tavanomaiseen tapaansa, muttei ehtinyt jatkaa tarinaansa loppuun.
"No eikä ole tuollaista kertonut! Älä nyt jaksa kiusata ja pelotella toista!" Disa tiuskaisi kälynsä tavanomaisille huuhaa jutuille. – "Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta tiedossa ei ole edellä mainitun kaltaisia tapauksia." nainen jatkoi lepytellen taivaisiin noussutta pulssiani. Jos joku hevonen voisi keksiä lähteä uimareissuun, en voisi sulkea sen mahdollisuutta pois, että kyseinen sankari olisi minun Aaponi.

Reipas ja rohkea Pyry kärkenä koko nelikko saatiin lastattua lautan kyytiin ja oripoikien kesälomamatka saattoi alkaa. Aapo keräili matkalla vähän kierroksia, sillä sen mielestä oltiin seisty jo tarpeeksi kauan paikoillaan ja lauttakin piti epäilyttävää ääntä. Saareen päästyämme ori poukkoili siihen malliin, että jopa koiranleuka-Niklas vakavoitui ja tarjoutui nopeasti avuksi. Siinä Apin kanssa painiessa joutui urheiluharrastajankin haba koville, mutta selvisimme kuin ihmeen kaupalla tästä päivästä ilman karkulaisia ja suurempia naarmuja. Sinne jäivät pojat saareen temuamaan ja nauttimaan vehreän niityn antimista. Toivon mukaan saisin syksyn tullen hakea takaisin mantereelle sekä fyysisesti että henkisesti kasvaneen fiksun nuoren orin. Vai miten tämä juttu menee?

7. maaliskuuta 2019

Ensikohtaaminen Aapon kanssa

Aamutuimaan Ahvenanmaalta matkaan lähtenyt hevoskuljetusauto kaarsi joskus puolen päivän jälkeen Sjöholman tallin pihaan. Muutaman hevosen joukosta minulle kaivettiin harmaa orivarsa, jonka olin pari viikkoa sitten ostanut Mandelbackesta. Kuljetusauton vähän mutta asiaa puhunut ukko alkoi purkaa harmoa autosta pihalle alta aikayksikön. Orikin nopeutti omalta osaltaan toimintaa tulemalla yhdellä loikalla alas, olemalla koskematta kavionkärjelläkään lastaussiltaan. Onneksi juoksutusliina oli pitkä ja orivarsa ei päässyt omille teilleen – eikä riuska ukkokaan lentänyt nurin, vaikka nykäys tuli pirun yllättäen. Itse olisin ollut heti rähmälläni.

M.B. Abraxas, joka oli jo alustavasti nimetty Aapoksi, pälyili mannersuomalaista maisemaa tummat silmät tuikkien. Näin hyvin eläväisen oloisen hevosen katseesta, että nyt ori sai jonkun idean ja samalla sekunnilla se yrittikin livistää läheisen tarhan laidalle tutustumaan uusiin tallikavereihinsa. Ukko oli onneksi myös ajan hermolla ja palautti Aapon takaisin ruotuun. Molempia kyllä hieman hengästytti – hevosta ja miestä.

"Tyttö, olet vähän hentonen, mitenkäs sinä tämän ryysääjän kanssa tulet pärjäämään?" ukko puhisi partaansa luovuttaessaan riimunnarun käteeni. Kohautin hartioitani, "Kun ei voimalla pärjää, jäljelle jää taito ja tuuri…" naurahdin, vähän hermostuneesti, tajuten samalla sekunilla, että ukko ei uskonut minua pätkään.

Pääsin ukon epäilevän katseen alta pois, kun Disa viittelöi tallin ovella ja kehoitti tuomaan uuden tulokkaan hetkeksi talliin. – "Tässäkö on nyt se Pulkan poika? Voi mikä pörheä tirriäinen!" nainen hymyili ja avasi meille vapaana olevan karsinan oven. Ukko näki, etten jäänyt yksin villin hevoseni kanssa ja tallista vilkutteli myös Disan mies, joten hevosauton kuljettaja kiitti ja jatkoi matkaansa eteenpäin.

Kaikeksi onneksi en tulisi jäämään orin pääasialliseksi painikaveriksi, sillä ensitöikseen Aapo pääsisi parin nuoren orin kanssa asumaan pihattoon. Kun soittelin uudelle hevoselleni tallipaikkaa, laidunpaikkaa, ihan mitä tahansa paikkaa, minne riesa kelpuutettaisiin, eräs puheluuni vastannut tallinpitäjä oli mielissään saadessaan pienentyneeseen orivarsalaumaansa jatkoa. Vanhan tuttuni Chrissen serkun ja hänen vaimonsa talli vaikutti kyllä hyvältä paikalta juuri meille, mutta en tiedä kuinka innoissaan tallilla oltiin, jos Aapo osoittautuisi yhtä villiksi kuin mitä myynti-ilmoituksessa luvattiin ja mitä tänään jo ehdittiin hetkellisesti todistaa. Toivoin hartaasti laumaelämä vähän hiovan pahimpia nuoren orin kulmia pois ja jäljelle jäisi ainoastaan timantin aihio.

M.B. Abraxas on virtuaalihevonen, eivätkä mitkään tapahtumat tässä päiväkirjassa ole todellisia
taustasta kiitos Subtle Patterns